verensokeri

Olen lykännyt kirjoittamista koska en ole halunnut kirjoittaa “vain jotain” vaan odottaa että on oikeasti jotain Tärkeää Sanottavaa(tm). Nyt olen kuitenkin päätynyt pisteeseen että blogiin kirjautuminen jopa ahdistaa koska aikaa kuluu edellisestä kirjoittamisesta ja hiljaisuuden mörkö kasvaa isommaksi joka päivä kun en kirjoita tänne mitään. Pakko siis niellä perfektionisminsa ja kirjoittaa edes jotain höpölöpöä että saa kirjoitusvireen taas kulkemaan.

Jatka lukemista

Vähähiilihydraattisen ruokavalion ohjenuorana on valita ruokia jotka eivät nosta insuliinia lainkaan, tai korkeintaan maltillisesti. Moni kuitenkin miettii miten insuliinin nousun rajoittaminen käytännössä auttaa laihtumista ja energisyyden saavuttamista, varsinkin kun meille on aina toitotettu että kokoajan pitää syödä ettei verensokeri vaan pääse laskemaan liian alas. Tutustutaanpa siis ystäväämme glukagoniin, haimassa muodostuvaan aineenvaihduntahormoniin joka tekee meille energiaa kehomme varastorasvoista silloin kun veremme insuliinitaso on matala (eli emme ole syöneet pitkään aikaan tai olemme syöneet hiilihydraatteja rajoittaen). Glukagoni ja insuliini ovat toistensa vastahormoneja. I-tyypin diabeetikoille annetaan glukagonia silloin kun verensokeri laskee vaarallisen alas aiheuttaen insuliinishokin (tajunnanmenetys) – tällöin pistoksena annettu glukagoni (kauppanimi GlucaGen) alkaa vapauttaa glukoosia maksasta ja rasvasta.

Jatka lukemista

Tunnesyöminen herättää aina ihmisissä tunteita puolin ja toisin – milloin sen katsotaan olevan heikon itsekurin syytä, milloin addiktio, milloin joidenkin henkisten ongelmien ilmentymä. Parin viime päivän oma käytökseni on saanut minua pohtimaan asiaa vähän syvemmin.

Tämä ja eilinen päivä ovat olleet työjuttujen takia niin kiireisiä että kotiin tultua ainoa ajatus on ollut jotain hyvää. Herkkuja on mennyt, mutta ei onneksi sentään kaksin käsin joten ruodussa ollaan silti. Olen aina ollut tunnesyöjä – olen käyttänyt ruokaa palkintona ja rentoutumiseen. Tunnesyöjänä himoni kohdistuu aina samoihin herkkuihin – vehnäpohjaisiin leipiin tai leivonnaisiin (riippumatta siitä että tiedän kuinka kipeäksi ne tekevät minut) ja sokeriin (etenkin jäätelöön). Kun olen syönyt näitä herkkuja, tunnen oloni rennoksi, jopa uniseksi (englannin kielessä tunnetaan sanonta carb coma, hiilihydraattikooma). Outoa kyllä, en tiedä ketään joka mässäilisi tunnesyöntihimoissaan jotain rasvaista ja proteiinipitoista, kuten pekonia tai kanansiipiä – mutta sen sijaan tiedän paljon ihmisiä jotka himoitsevat jotain rasvaista JA hiilaripitoista, kuten lihapiirakoita tai perunalastuja. Mutta miksi nimenomaan sokeri- ja tärkkelyspitoiset ruuat houkuttelevat meitä kun mielialamme ovat alamaissa?

Jatka lukemista

Twitter