verenpaine

Ensimmäinen osa löytyy täältä.

6. Suurin osa karppauksella laihdutetusta painosta on vain nestettä

On totta että ensimmäisinä viikkoina karppauksella lähtee paljon nestettä kehosta. Glykogeenivarastot lihaksissa ja maksassa pienenevät ja niiden mukana poistuu kaikki se neste jonka ne ovat sitoneet itseensä. Tämän lisäksi karppaus alentaa veren insuliinipitoisuuksia, joka saa munuaiset vapauttamaan natriumia ja nesteitä. Kuitenkin tämän jälkeen kun paino jatkaa laskemistaan, kyse on rasvan palamisesta.

DEXA-skannereilla, jotka tutkivat kehon koostumusta äärimmäisellä tarkkuudella, tehty tutkimus paljasti että karppauksella koehenkilöt laihtuvat keskimäärin 3.4 kg ja saivat 1.1 kg lihasta vain kuudessa viikossa. Toisessa tutkimuksessa jossa vertailtiin karppausta ja vähärasvaista dieettiä, huomattiin että karppaajien rasvaprosentti pieneni huomattavasti ja muutos oli suurin etenkin vyötäröllä jolla “epäterveellisin” rasva sijaitsee.

Yhteenveto: Karppauksen alkuviikkoina suurin osa menetetystä painosta on nesteitä, mutta sen jälkeen kyse on rasvan palamisesta.

Jatka lukemista

Verenpaineeni alkoi nousta taas hieman liikaa kun kaveri linkkasi Vauva- ja KaksPlus -lehtien keskustelupalstoille, jossa henkilöt jotka eivät ole ikinä itse karpanneet, “valistavat” toisiaan karppauksen vaaroista perustaen tietonsa pääosin iltapäivälehtien juttuihin. Halusin siis haastatella itseäni, kysymykset olen valinnut niiden juttujen pohjalta jota mammat tuntuivat eniten kyselevän toisiltaan. Lisäkysymyksiä saa jättää tämän jutun alle, voin tehdä toisen “kysy & vastaa” -osion myöhemmin.

Jatka lukemista

Huomasin sivustoni hakusanalistaa läpi käydessäni että “karppaus ohje” tai sen eri variaatiot tuntuvat olevan varsin yleinen hakutermi. Karppaus on pinnalla niin paljon joka mediassa että ihmiset eivät varmasti ole voineet välttyä siltä. Mutta mitä karppaus sitten oikein on, jos ei tiedä siitä mitään etukäteen? Siksi päätin kirjoittaa tämän “Pikaopas karppaukseen” -postauksen.

Karppaus tarkoittaa VÄHÄhiilihydraattista ruokavaliota. Se EI tarkoita sitä että hiilihydraatteja vältetään kokonaan, ja se EI tarkoita sitä että ruoka koostuu pelkästään rasvasta ja proteiinista. Vaikka ruokavalion muutos on luultavasti helpompi tehdä kuin mitä moni alkuun odottaisi, on hyvä silti tietää MITÄ on tekemässä niin ettei vedä hommaa ihan överiksi ja itke sitten pitkin netin keskustelupalstoja että “kylläpä se karppaus on perseestä kun ei toimi enkä laihdu“. Itse uskon että karppauksen keskeinen idea on nimenomaan “lajityypillinen ruoka” kuten karppifoorumeilla muotoiltiin – sen faktan sisäistäminen että ihminen on geneettiseltä perimältään vielä metsästäjä-keräilijä, ja maanviljelys on ollut kanssamme niin vähän aikaa kehityshistoriastamme että geenimme eivät ole vielä oppineet sisäistämään kuinka käsitellä esimerkiksi gluteenia. Ehkä niillä ihmissukupolvilla, jotka tulevat satoja tuhansia vuosia meidän jälkeemme, on parempi sietokyky viljatuotteita varten.

Jatka lukemista

Twitter