serotoniini

Olen lykännyt kirjoittamista koska en ole halunnut kirjoittaa “vain jotain” vaan odottaa että on oikeasti jotain Tärkeää Sanottavaa(tm). Nyt olen kuitenkin päätynyt pisteeseen että blogiin kirjautuminen jopa ahdistaa koska aikaa kuluu edellisestä kirjoittamisesta ja hiljaisuuden mörkö kasvaa isommaksi joka päivä kun en kirjoita tänne mitään. Pakko siis niellä perfektionisminsa ja kirjoittaa edes jotain höpölöpöä että saa kirjoitusvireen taas kulkemaan.

Jatka lukemista

Vaikka aina sanotaan että terveellisellä ruokavaliolla eläessä ei tarvitse lisäravinteita, käytännössä totuus on kuitenkin toinen – maaperämme on paljon ravinneköyhempi nykyään mitä se oli 100 vuotta sitten iso-isovanhempiemme aikaan. Edes luomuviljely ei automaattisesti tee ruuasta ravinnerikkaampaa, mikä valitettavasti hiljattain tutkimuksessa todettiin, vaikka luomu edelleen onkin puhtaampi torjunta-aineista ja muista myrkyistä. Monet vihannesten tehoviljelyssä käytetyt aineet, kuten nitraatit, tuottavat meille ongelmia ja siksi itse aion suosia luomua niin kauan kun lompakko antaa myöden.

Tänään ajattelin kuitenkin tehdä pienen lisäravinnekatsauksen siihen mitä lisäravinteita itse käytän, ja omia kommenttejani siihen miten ne ovat minua auttaneet. En ehdota tai väitä että jokaisen tulisi syödä kaikkia näitä, mutta kerron kyllä mihin vaivoihin ne ovat minun kohdallani auttaneet.  Ja ei, tämä ei ole sponsoroitu postaus – ihan omasta pussistani olen ostanut kaikki kyseiset valmisteet. Ohessa purnukoita lajiteltuna hieman aihepiirin mukaan.

Jatka lukemista

Tunnesyöminen herättää aina ihmisissä tunteita puolin ja toisin – milloin sen katsotaan olevan heikon itsekurin syytä, milloin addiktio, milloin joidenkin henkisten ongelmien ilmentymä. Parin viime päivän oma käytökseni on saanut minua pohtimaan asiaa vähän syvemmin.

Tämä ja eilinen päivä ovat olleet työjuttujen takia niin kiireisiä että kotiin tultua ainoa ajatus on ollut jotain hyvää. Herkkuja on mennyt, mutta ei onneksi sentään kaksin käsin joten ruodussa ollaan silti. Olen aina ollut tunnesyöjä – olen käyttänyt ruokaa palkintona ja rentoutumiseen. Tunnesyöjänä himoni kohdistuu aina samoihin herkkuihin – vehnäpohjaisiin leipiin tai leivonnaisiin (riippumatta siitä että tiedän kuinka kipeäksi ne tekevät minut) ja sokeriin (etenkin jäätelöön). Kun olen syönyt näitä herkkuja, tunnen oloni rennoksi, jopa uniseksi (englannin kielessä tunnetaan sanonta carb coma, hiilihydraattikooma). Outoa kyllä, en tiedä ketään joka mässäilisi tunnesyöntihimoissaan jotain rasvaista ja proteiinipitoista, kuten pekonia tai kanansiipiä – mutta sen sijaan tiedän paljon ihmisiä jotka himoitsevat jotain rasvaista JA hiilaripitoista, kuten lihapiirakoita tai perunalastuja. Mutta miksi nimenomaan sokeri- ja tärkkelyspitoiset ruuat houkuttelevat meitä kun mielialamme ovat alamaissa?

Jatka lukemista

Twitter