ripuli

Olen alkanut välttää laihdutusblogien lukemista sillä ne saavat minut surulliseksi. Miksi? Siksi, että näiden ihmisten omanarvontunto tuntuu määräytyvän vaa’an lukeman mukaan, eivätkä he pysty tai halua elää elämäänsä täysillä koska se odottavat sitä maagista päivää jolloin vaa’assa on tietty luku, ja sinä päivänä elämä yhtäkkiä muuttuu täydelliseksi. Olin itse ennen samanlainen – elin elämääni yli vuosikymmenen ajan kuin horroksessa odottaen päivää jolloin viimein olisin laiha ja samantien kaunis, suosittu, hyvässä työssä, varakas ja mitä vielä. Jossain vaiheessa tajusin että laihanakin minulla olisi vielä sama kumppani, samat ystävät, sama työ ja samat harrastukset. Ajatus laihtumisesta ei ollutkaan enää voittotiketti Tuhkimo-maailmaan.

Jatka lukemista

Hei lukija! Jos päädyit tähän postaukseen hakemalla Googlesta sappirakkoon / sappikiviin liittyviä juttuja, sinua saattaa kiinnostaa myös tämä postaus samasta aiheesta: http://rasvamaksa.info/2013/06/sappirakko-ei-ole-turha-elin/

Ensimmäisen viikon pudotus oli vähän päälle kilon, mikä ei sankarikarppaajien (”joo multa lähti kolme kiloa ekalla viikolla!”) tarinoita kuunnellessa tunnu paljolta, mutta oli kuitenkin merkki että jotain tapahtuu. Vappu tosin sai muistamaan, miten aiempi ruokavalio teki minut sairaaksi ja miksi oloni ei ole nytkään perin mainio kaikkien herkkujen mussutusten jälkeen.

Vietin eilisyön kieriskellen ensin sängyssä ja vaeltaen pitkin asuntoa vatsakipujen kourissa, kun Litalgin (jota minulle on aikoinaan määrätty sappivaivoihin) ei tahtonut ensin auttaa, joten jouduin ottamaan Levolacia (laktuloosia sisältävä ummetuslääke) joka vasta viimein avasi suolessa olleen tukoksen. Syyllinen oli kyllä heti tiedossa – illanvietossa maisteltu valkosipulivoipatonki, vehnää ja gluteiinia siis. En syönyt kuin ehkä kolmasosan patongista, mutta siinäkin oli liikaa. Kuten jossain aiemmassa postauksessa totesinkin, minulle tuottaa vieläkin vaikeuksia hyväksyä, että en voi enää syödä kaikkia herkkuja ja olla silti terve, joten joudun jättämään vehnäherkuille hyvästit kunnes jossain vaiheessa vaivaudun kehittelemään niistä gluteiinittomia vaihtoehtoja. Moni gluteiinitonkin leipomus on tosin runsashiilarinen, joten taidan säästää nuo harvinaisiksi herkuiksi.

Jatka lukemista

Twitter