luomu

Kiinnostuin tästä aiheesta kun Karppikissan ruokapäiväkirjoissa vilahteli useampaankin otteeseen “nitriititön makkara” – mikä ihmeen nitriitti? Pienen haeskelun jälkeen törmäsin lisäaineeseen E250 natriumnitriitti, jota käytetään teollisissa lihatuotteissa kuten makkarassa, nakeissa ja leikkeleissä pitämään lihan värin punertavana. E250 on säilöntäaine, joka estää esimerkiksi ruokamyrkytysbakteerien kasvua ja parantaa lihatuotteen ulkonäköä sekä muuttaa ominaishajua “miellyttävämmäksi”. Natriumnitriitistä on kirjoittanut myös karppaajablogisti Jussu.

E250 aiheuttaa monenlaisia ongelmia elimistössä – yhtenä esimerkkinä voidaan mainita sen epämiellyttävä kyky hapettaa hemoglobiinin sisältämä rauta, jolloin punasolut eivät pysty kuljettamaan kunnolla happea elimistöön. Nitriitti myös metabolisoituu ruuansulatuksen aikana mahalaukussa nitrosoamiiniksi. Nitrosoamiini on syöpää aiheuttava typpiyhdiste, joka on tutkimuksissa yhdistetty erityisesti maksa- ja suolistosyövän syntyyn, joissain tapauksissa myös mahalaukun ja ruokatorven syöpiin. Tieteelliset tutkimukset, joissa on todettu punaisen lihan syönnin aiheuttavan suolistosyöpää, ovat olleet osin oikeassa mutta ilmaisultaan harhaanjohtavia – suolistosyöpää ei niinkään aiheuta itse lihan syönti, vaan nimenomaan nitriiteillä kyllästetty, keinotekoisesti punaisena pidetyn lihan syönti. Nitriititön liha on harmahtavaa – mieti esimerkiksi harmaasuolatun joulukinkun väriä, tai bratwursteja.

Jatka lukemista

Itsetehty viili on helppo ja terveellinen ratkaisu levottoman vatsan rauhoittamiseen, sillä raakamaitoon tehtynä se sisältää samanlaisia terveellisiä maitohappobakteereita kuin kalliimmat terveystuotteet (esim. Activia, Gefilus, A+, AB). Miksi siis maksaisit teollisista tuotteista, kun voit tehdä itse oman viilisi ja tiedät mitä suuhusi pistät? Viili sopii myös laktoosi-intoleranteille, sillä maitohappobakteerit syövät maidon sisältämän laktoosin (maitosokerin) energiakseen hapattumisprosessin aikana.

Itsetehty viili

1 ltr rasvaista maitoa*
1 prk punaista tai luomuviiliä

Jatka lukemista

Ruokayhtymä (Food Inc)Tuli eilen katsottua digiboxin uumenista Ruokayhtymä (Food Inc), televisiosta viime maanantaina tullut dokumentti ruuan tehotuotannosta. Teille, jotka missasitte ohjelman, se tulee uudemman kerran televisiosta TV1:ltä lauantaina 12.5 klo 12:35. Dokumentti keskittyi enimmäkseen siihen kuinka vain muutama iso yritys hallitsee ruoantuotantoa – tämä postaus pyrkii poimimaan joukosta ravitsemuksellisia näkökulmia.

Ohjelma herätti paljonkin ajatuksia, mutta ensimmäisenä täytyy pistää suodatin päälle – ohjelma keskittyy yksinomaan Yhdysvaltoihin ja jenkkien teolliseen ruuantuotantoon. Täten sitä ei välttämättä voi suoraan verrata Suomen ja EU:n sisäiseen ruokatuotantoon, vaikka toki joitakin yhtäläisyyksiä on. Rapakon takana valtaa on sillä, joka on rikas, ja kaiken maailman terveysstandardit voidaan värkätä uuteen uskoon kunhan on lyödä tarpeeksi pätäkkää pöytään. Jos joku haluaa taistella isojen yhtiöitä vastaan, oikeusjuttu seuraa perästä ja näin pidetään yksittäiset viljelijät ja lihantuottajat ruodussa. Ei Suomikaan mikään lintukoto ole mitä tulee vallankäyttöön ruoka-asioissa – tästä kertoo jo pelkästään Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ”asiantuntijoiden” elintarviketeollisuuskytkökset – mutta EU:n direktiivit (niin hyvässä kuin pahassa) rajoittavat esimerkiksi geenimuunnellun ruuan ujuttamista ruokavalioomme. Vuonna 2000 tuli voimaan EU:n säännös, joka vaatii kaikissa elintarvikkeissa olevan maininnan geenimuuntelusta mikäli geenimuunnellun ruuan osuus valmistusaineista ylittää yhden prosentin. Jää siis enää kuluttajan vastuulle, mikäli hän haluaa geenimuunneltua ruokaa mussuttaa.

Jatka lukemista

Twitter