liikunta

Jottain tarttis tehrä, sanoi Mauno Koivisto aikoinaan, ja samat ajatukset ovat itsellänikin. Paino jumittaa edelleen, plusmiinus nollaa näyttää viime viikosta. Positiivista sinänsä ettei paino ole ainakaan noussut, joten siltä osin asiat ovat hyvin. Pieni ääni sisälläni nalkuttaa että mitä hyvää siinä on että paino ei laske vaikka on läski ja syö mukamas terveellisesti, mutta yritän lähestyä tätäkin asiaa suhteellisen neutraalisti, ilman että sortuisin itseni syyttelyyn liiallisissa määrin.

Huomaan kuitenkin itsessäni huolestuttavasti piirteitä vaakahysteriasta, luultavasti siksi että tunnen olevani “velkaa” lukijoilleni oman onnistumiseni. Lukijani kun eivät pääse näkemään niitä päivittäisiä positiivisia asioita joita tämä ruokavalio on tuonut mukanaan – vaatteet mahtuvat yhtä paremmin ja turvotus on poissa. Ulkopuoliselle ainoa menestykseni mittari on se vaakalukema jonka sunnuntaisin kirjaan tuonne paino-osioon. Itseasiassa viime aikoina aika moni on kommentoinut että sivuprofiilini on muuttunut hoikemmaksi, vaikka lähtöpainosta on kadonnut vain pari kiloa – raskautta muistuttava “pömpötys” on kadonnut, vatsa on litteämpi ja rinnat ovat paremmin esillä. 48 koon farkut alkavat jo pyöriä päällä ja 50 koon paitoja pitää vähän väliä nykiä paikoilleen kun ne tuntuvat sen verran löysiltä. Mutta milloinkohan sitä uskaltautuisi viimein ostamaan yhtä kokoa pienempiä vaatteita? Laihtuminen pelottaa, välillä tuntuu vaikealta päästää eroon suojaavasta läskipanssarista. Tämä on asia jota hoikkien ihmisten on vaikea ymmärtää – jos ei ole koskaan ollut aikuisiällään laiha, ei tiedä millaista se on, ja siksi se tuntuu ainakin itselle toisinaan kuin mustalta aukolta josta ei tiedä mitä toisella puolen odottaa.

Jatka lukemista

Presidentti Halonen sanoi viimeiseksi jääneeksi uudenvuodenpuheessaan terveyserojen kasvaneen tuloerojen kasvun myötä. Suosikki-inhokkini Björn Wahlroos puolestaa kommentoi tämän vuoden helmikuussa Halosen puhetta väittäen ”syy heikkenevälle terveydelle on se, että syrjäytyneet eivät panosta terveytensä hoitamiseen”.

Wahlroos on varakas henkilö, jonka yksi ruokakauppalasku on luultavasti samankokoinen kuin yksinelävän toimeentulotuki kuukaudessa (noin 418 euroa). Hän on täysin vieraantunut pienituloisen ihmisen elämästä, ja elelee omassa norsunluutornissaan haukkuen niitä joilla ei sattunut käymään syntymässä yhtä hyvä tuuri kuin hänellä – hänen isänsä oli teollisuusyrityksen johtaja, varakas mies siis. Björn Wahlroosin ei ole koskaan tarvinnut ottaa opintolainaa tai käydä töissä rahoittaakseen opintonsa, eikä hän ole koskaan joutunut kokemaan työttömyyttä tai laskemaan pennosiaan ruokakaupan kassalla. Hän on aina ollut rahan ympäröimä, jo lapsesta asti, ja siksi hänen antamansa kommentti kuvastaa hyvin sitä millaisessa kuplassa hän elää.

Jatka lukemista

Vaikka painoni tippuu kokoajan pikkuhiljaa vapun mässäilyn jälkeen, en siltikään osaa ajatella saati haaveilla kun jonain päivänä menen vaa’alle ja painoni onkin yhtäkkiä kaksinumeroinen. Siihen on tosin vielä 16 kiloa matkaa, että luultavasti aikaisintaan puolen vuoden päästä voitaisiin moisia lukuja ihmetellä – mieluummin teen varovaisia kuin optimistisia arvioita. En uskalla arvailla missä painossa olen viikon, kahden tai kuukauden päästä. En osta liian pieniä vaatteita ja aseta itselleni tiettyjä päivämääriä jolloin minun pitäisi mahtua ko. vaatteisiin – ei liian pieniä bikinejä vaatekaapissa odottamassa ja sitä rataa.

Laihduttamisen psykologia on monimutkaista. Olen tyypillinen suomalainen siinä mielessä että en uskalla aina odottaa hyvää tapahtuvaksi – pettyypähän vähemmän jos hommat menevät reisille. En ole tästä blogistakaan kertonut kuin yhdelle ystävälle, jonka tiedän myöskin taistelevan ylipainokilojen kanssa. Ajattelin muille kertoa vasta kun jotain konkreettista muutosta on tapahtunut, esimerkiksi 15-20 kilon pudotus. Se on jo sen luokan saavutus ettei se voi jäädä keneltäkään huomaamatta. Huomenna on tosin ensimmäinen välitarkistus, kun saan maksa-arvoni lääkäriltä – nähdään ovatko syömiseni lähteneet oikeaan suuntaan. Mitä tulee vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, skooppini on erittäin lyhyt – pyrin syömään terveellisesti vain päivän kerrallaan. Huteja tulee toisinaan, mutta pyrin siihen että ainakin viisi päivää viikossa söisin terveellisesti karppausperiaatteiden mukaisesti, oli sitten kyseessä arkipäivä tai viikonloppu.

Jatka lukemista

Twitter