herkuttelu

Olen lykännyt kirjoittamista koska en ole halunnut kirjoittaa “vain jotain” vaan odottaa että on oikeasti jotain Tärkeää Sanottavaa(tm). Nyt olen kuitenkin päätynyt pisteeseen että blogiin kirjautuminen jopa ahdistaa koska aikaa kuluu edellisestä kirjoittamisesta ja hiljaisuuden mörkö kasvaa isommaksi joka päivä kun en kirjoita tänne mitään. Pakko siis niellä perfektionisminsa ja kirjoittaa edes jotain höpölöpöä että saa kirjoitusvireen taas kulkemaan.

Jatka lukemista

Jumitus vaivaa – paino +0.3 kg viime viikosta, joka tietysti harmittaa kun tällä viikolla olen alimmillaan punninnut vähemmänkin. Toisaalta, oma painoni vaihtelee nesteiden mukaan pari kiloa päivän sisälläkin, joten 300 gramman pudotus saadaan silläkin aikaan että käydään isolla asialla (jota ei sitäkään ole muutamaan päivään tapahtunut). Painotaulukko-sivun yläosassa oleva graafi näyttää että sininen viiva (joka on siis painomittausten keskiarvo) kulkee jokseenkin vaakatasossa, joka on merkki painon jumittumisesta. Punainen alue graafin oikeassa laidassa on punainen, joka kertoo että mittaus oli isompi kuin keskiarvopaino. Musta viiva kertoo laihdutuksen keskiarvollisen suunnan – alaspäin. Siksi en vielä ole huolissani.

Kuten Twitterissä jo julistinkin, toissapäivänä otin pitkästä aikaa mitat itsestäni kun tunsin että aamu ei ollut erityisen turvonnut. Navan kohdalta on kadonnut peräti -13 cm! Samaten -6 cm rintojen alta, lantiolta ja vyötärön kapeimmasta kohdasta. Karppifoorumeilla sanotaan että mittanauha kertoo enemmän kuin vaaka, koska varsinkin naisilla kuukautiskierto määrittelee painoa myöskin. Itsellä tällä hetkellä kp 30 eli kuukautisia odotellaan saapuvaksi hetkenä milloin hyvänsä, tiedäpä sitten paljonko kierto on todella normalisoitunut mutta veikkaisin että mitään 3kk taukoja ei tarvitse enää odotella. PCOS pitäisi käydä ihan mielenkiinnosta tutkituttamassa, mutta mikäli kuukautiset jatkossakin tulevat suht säännöllisesti, mitään kiirettä ei gynekäynnille ole.

Jatka lukemista

Tunnesyöminen herättää aina ihmisissä tunteita puolin ja toisin – milloin sen katsotaan olevan heikon itsekurin syytä, milloin addiktio, milloin joidenkin henkisten ongelmien ilmentymä. Parin viime päivän oma käytökseni on saanut minua pohtimaan asiaa vähän syvemmin.

Tämä ja eilinen päivä ovat olleet työjuttujen takia niin kiireisiä että kotiin tultua ainoa ajatus on ollut jotain hyvää. Herkkuja on mennyt, mutta ei onneksi sentään kaksin käsin joten ruodussa ollaan silti. Olen aina ollut tunnesyöjä – olen käyttänyt ruokaa palkintona ja rentoutumiseen. Tunnesyöjänä himoni kohdistuu aina samoihin herkkuihin – vehnäpohjaisiin leipiin tai leivonnaisiin (riippumatta siitä että tiedän kuinka kipeäksi ne tekevät minut) ja sokeriin (etenkin jäätelöön). Kun olen syönyt näitä herkkuja, tunnen oloni rennoksi, jopa uniseksi (englannin kielessä tunnetaan sanonta carb coma, hiilihydraattikooma). Outoa kyllä, en tiedä ketään joka mässäilisi tunnesyöntihimoissaan jotain rasvaista ja proteiinipitoista, kuten pekonia tai kanansiipiä – mutta sen sijaan tiedän paljon ihmisiä jotka himoitsevat jotain rasvaista JA hiilaripitoista, kuten lihapiirakoita tai perunalastuja. Mutta miksi nimenomaan sokeri- ja tärkkelyspitoiset ruuat houkuttelevat meitä kun mielialamme ovat alamaissa?

Jatka lukemista

Twitter