estrogeenidominanssi

Estrogeenidominanssi – tila jossa estrogeenin määrä veressä on koholla progesteroniin nähden – voi ilmetä sekä miehillä että naisilla, vaikka naisilla se on huomattavasti yleisempi. Naisilla estrogeenidominanssi voi ilmetä ikään katsomatta, ja sillä voi olla monta taustavaikuttajaa, kuten ruokavalio ja elämäntavat. Vaikka usein ajatellaan että hormonaaliset ongelmat johtuvat alhaisesta estrogeenista, totuus on yleensä päinvastainen.

Estrogeenidominanssi syntyy kun estrogeenitasot nousevat liian korkeiksi, tai vastaavasti progesteronitasot laskevat liian mataliksi. Estrogeenin määrä vaihtelee luonnollisesti läpi elämän, joten estrogeenidominanssin vakavuus määritellään pikemmin oireiden esiintyvyyden kuin pelkkien verikokeiden tulosten mukaan. Progesteronin määrä veressä kääntyy luonnollisesti laskuun naisen lähestyessä vaihdevuosia, joten yli 35-vuotiailla naisilla estrogeenidominanssiin liittyvät vaivat ovat yleisimpiä. Estrogeenidominanssia voi kuitenkin hoitaa ruokavaliolla ja elämäntapojen muutoksella, joihin palaan tässä postauksessa myöhemmin.

Jatka lukemista

Saan hyvin paljon hakuja tähän blogiin sanoilla “sappirakko”, “sappikohtaus”, “sappikivet” ja muuta aiheeseen liittyvää. Mitä olen yleistä mediassa käytyä keskustelua seurannut, yleinen käsitys tuntuu olevan että sappirakko on jokseenkin turha elin, ja sappikivien saaminen on lähinnä huonoa tuuria, ja jos niitä (ja sitä myöden sappikohtauksia) esiintyy niin helppo ratkaisu on vain poistattaa sappirakko niin sillähän siitä päästään. VÄÄRIN. Sappirakolla on tärkeä tehtävä elimistössä – maksan valmistama ja sappirakon erittämä sappineste pilkkoo ravinnon rasvoja osana ruuansulatusta. Etenkin jos haluaa syödä karpaten / paleosti, sappirakon poisto on yksi tyhmimmistä ratkaisuista mitä voi tehdä, jos muuten on terve. Toki jos asiaan liittyy esim. sappirakon syöpä, silloin leikkaus on tottakai tarpeen – hengellään ei kannata leikkiä.

Jatka lukemista

Pahoittelen viime aikojen hiljaisuutta, mutta yksityiselämän tapahtumat ovat saaneet minut mietteliääksi. Kuulin lokakuun alussa että ulkomailla asuva ystäväni oli kuollut vain 35-vuotiaana vatsahaavan jälkiseurauksena saamaansa verenmyrkytykseen, ja hänet oli löydetty kuolleena kotoaan. Se kieltämättä sai mietiskelemään hyvinkin synkkiä ajatuksia, ja kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä listalla pitkään aikaan. Pahinta oli että kuulin asiasta juuri samana iltana kun pakkasin matkalaukkuja, koska olimme miehen kanssa lähdössä seuraavana päivänä Etelä-Ranskaan viettämään pitkää viikonloppua vuosipäivän kunniaksi. Perillä oli +26 astetta ja uima-allas oli lämmin, mutta mieliala oli molemmilla melko alavireinen – kyseessä oli kuitenkin yhteinen ystävämme. Kotiin palattuamme en ole päässyt takaisin normaaliin syömisrytmiini, vaan olen luisunut tunnesyömisen pariin lääkitäkseni alavireisyyttäni. Syömisen “epäonnistumiseen” liittyvä häpeä on omalta osaltaan vaikuttanut myös kirjoittamishalukkuuteen, koska halusin aina olla esimerkki, enkä jälleen yksi luku epäonnistujien suuressa kirjassa.

Jatka lukemista

Twitter