D-vitamiini

Estrogeenidominanssi – tila jossa estrogeenin määrä veressä on koholla progesteroniin nähden – voi ilmetä sekä miehillä että naisilla, vaikka naisilla se on huomattavasti yleisempi. Naisilla estrogeenidominanssi voi ilmetä ikään katsomatta, ja sillä voi olla monta taustavaikuttajaa, kuten ruokavalio ja elämäntavat. Vaikka usein ajatellaan että hormonaaliset ongelmat johtuvat alhaisesta estrogeenista, totuus on yleensä päinvastainen.

Estrogeenidominanssi syntyy kun estrogeenitasot nousevat liian korkeiksi, tai vastaavasti progesteronitasot laskevat liian mataliksi. Estrogeenin määrä vaihtelee luonnollisesti läpi elämän, joten estrogeenidominanssin vakavuus määritellään pikemmin oireiden esiintyvyyden kuin pelkkien verikokeiden tulosten mukaan. Progesteronin määrä veressä kääntyy luonnollisesti laskuun naisen lähestyessä vaihdevuosia, joten yli 35-vuotiailla naisilla estrogeenidominanssiin liittyvät vaivat ovat yleisimpiä. Estrogeenidominanssia voi kuitenkin hoitaa ruokavaliolla ja elämäntapojen muutoksella, joihin palaan tässä postauksessa myöhemmin.

Jatka lukemista

Halusin koota tähän postaukseen muutamia myyttejä karppauksesta joita iltapäivälehdet ja virallisterveellistä ruokavaliota puolustavat ravitsemustieteilijät (siis nämä jotka suosittelevat vähärasvaista ja runsaskuituista ruokavaliota) hokevat. Toivottavasti tämä kirjoitus antaa ajattelemisen aihetta.

1. Karppausta on vaikea noudattaa

Usein on esitetty väite että tiettyjen ruokaryhmien rajoittaminen pois päivittäisestä ruokavaliosta johtaa siihen että uutta ruokavaliota on pidemmän päälle vaikea noudattaa, koska muutos on niin raju. Tämä on tietyllä tapaa totta, sillä tiettyjen ruokien kieltäminen itseltään saattaa johtaa turhautumiseen.

Totuus kuitenkin on että kaikki laihtumiseen tähtäävät ruokavaliomuutokset rajoittavat jotain – joko ruokaryhmiä tai kaloreita. Joillekin ihmisille kalorien rajoittaminen saattaa tuntua luonnolliselta, mutta se ei ole ainoa tapa laihtua. Monet eivät tunnu ymmärtävän miten karppaus toimii ja mikä sen suurin etu on laihduttaessa.

Jatka lukemista

Vaikka aina sanotaan että terveellisellä ruokavaliolla eläessä ei tarvitse lisäravinteita, käytännössä totuus on kuitenkin toinen – maaperämme on paljon ravinneköyhempi nykyään mitä se oli 100 vuotta sitten iso-isovanhempiemme aikaan. Edes luomuviljely ei automaattisesti tee ruuasta ravinnerikkaampaa, mikä valitettavasti hiljattain tutkimuksessa todettiin, vaikka luomu edelleen onkin puhtaampi torjunta-aineista ja muista myrkyistä. Monet vihannesten tehoviljelyssä käytetyt aineet, kuten nitraatit, tuottavat meille ongelmia ja siksi itse aion suosia luomua niin kauan kun lompakko antaa myöden.

Tänään ajattelin kuitenkin tehdä pienen lisäravinnekatsauksen siihen mitä lisäravinteita itse käytän, ja omia kommenttejani siihen miten ne ovat minua auttaneet. En ehdota tai väitä että jokaisen tulisi syödä kaikkia näitä, mutta kerron kyllä mihin vaivoihin ne ovat minun kohdallani auttaneet.  Ja ei, tämä ei ole sponsoroitu postaus – ihan omasta pussistani olen ostanut kaikki kyseiset valmisteet. Ohessa purnukoita lajiteltuna hieman aihepiirin mukaan.

Jatka lukemista

Twitter