Muoti

Olen pitänyt jokseenkin lomaa (sikälimikäli freelancerin ammatissa tunnetaan käsitettä “loma”) juhannuksesta lähtien, joka lienee selittänyt hiljaisuuteni. Painon tosin merkkasin tänään, lomakilot kummittelevat mutten ota siitä stressiä – paino on kuitenkin vain kilon enemmän mitä olen tämän projektin aikana punnitusti alimmillani ollut. Ottaen huomioon kuinka lähes joka päivä on mennyt “jotain hyvää” (yleensä jäätelöä tai suklaata), olen yllättynyt ettei paino ole tuon enempää.

Yhden lyhyen matkan tavoitteen haluan ottaa itselleni – haluan että painoindeksini alkaa kerrankin kolmosella. BMI 39.99 olisi meikäläisen pituudella 112.8 kg. Vaikka normaalisti paheksun sekä itseni että muiden kohdalla aikarajoitteisia painotavoitteita tyyliin “-20 kg pois kesäksi”, 112.8 kiloon on matkaa nykypainostani vain 2.7 kg eli melko minimaalinen määrä. Isäni syntymäpäivä osuu sopivasti sunnuntaille, joten asetan tavoitteeni sinne, koska haluan pudottaa painoa hitaasti ja pysyvästi.

Jatka lukemista

Jumitus vaivaa – paino +0.3 kg viime viikosta, joka tietysti harmittaa kun tällä viikolla olen alimmillaan punninnut vähemmänkin. Toisaalta, oma painoni vaihtelee nesteiden mukaan pari kiloa päivän sisälläkin, joten 300 gramman pudotus saadaan silläkin aikaan että käydään isolla asialla (jota ei sitäkään ole muutamaan päivään tapahtunut). Painotaulukko-sivun yläosassa oleva graafi näyttää että sininen viiva (joka on siis painomittausten keskiarvo) kulkee jokseenkin vaakatasossa, joka on merkki painon jumittumisesta. Punainen alue graafin oikeassa laidassa on punainen, joka kertoo että mittaus oli isompi kuin keskiarvopaino. Musta viiva kertoo laihdutuksen keskiarvollisen suunnan – alaspäin. Siksi en vielä ole huolissani.

Kuten Twitterissä jo julistinkin, toissapäivänä otin pitkästä aikaa mitat itsestäni kun tunsin että aamu ei ollut erityisen turvonnut. Navan kohdalta on kadonnut peräti -13 cm! Samaten -6 cm rintojen alta, lantiolta ja vyötärön kapeimmasta kohdasta. Karppifoorumeilla sanotaan että mittanauha kertoo enemmän kuin vaaka, koska varsinkin naisilla kuukautiskierto määrittelee painoa myöskin. Itsellä tällä hetkellä kp 30 eli kuukautisia odotellaan saapuvaksi hetkenä milloin hyvänsä, tiedäpä sitten paljonko kierto on todella normalisoitunut mutta veikkaisin että mitään 3kk taukoja ei tarvitse enää odotella. PCOS pitäisi käydä ihan mielenkiinnosta tutkituttamassa, mutta mikäli kuukautiset jatkossakin tulevat suht säännöllisesti, mitään kiirettä ei gynekäynnille ole.

Jatka lukemista

Olen jo pidemmän aikaa seuraillut ihanan englantilaisen Georginan kirjoittamaa Fuller Figure Fuller Bust -blogia, joka seuraa (alusvaate)muotia nimenomaan isomman tytön näkökulmasta – blogisti itse on etuvarustukseltaan huimaa kokoa 75N (englantilainen koko 34 J) ja käyttää vaatekokoa 48, joka on melkein sama kuin omani (housuni ovat 46/48, yläosat vaativat rintarasvan takia vielä 50/52). Häviän Georginalle useammankin rinnanmitan, oma kokoni kun on ”vaatimattomat” 85H (englantilaisittain 38FF).

Ihana Georgina!

Ihana Georgina!

Olen fanittanut blogia erityisesti siksi, että se on julistanut positiivista minäkuvaa ja oikeutta pukeutua näyttävästi painosta huolimatta. Monilla ylipainoisilla naisilla tuntuu olevan se ajatus, että vain hoikilla on oikeus pukeutua näyttävästi, ja sen vuoksi moni ylipainoinen nainen piilottelee kilojaan oudoissa telttamaisissa vaatteissa luvaten itselleen ostavansa näyttäviä vaatteita vasta kun on saavuttanut tavoitepainonsa laihdutusurakan päätteeksi. Jos laihdutettavaa on kuitenkin paljon, kuten allekirjoittaneella noin 50 kiloa, sen laihduttamiseen voi kulua vuosi jos toinenkin (terveellisellä tavalla). Miksi minun pitäisi siis kulkea itseäni peitellen se aika kun laihdun – miksen voisi pukeutua näyttävästi vaikka joka päivä?

Jatka lukemista

Twitter