Taustatietoja

Taustatietoja kirjoittajasta ja tähän blogiin liittyvistä seikoista

Painokäyrä - Vuosi 1

Tietoinen ja tavoitteellinen laihduttaminen alkoi aloitettuani nykyisen ADHD-lääkitykseni. Ensimmäinen vuosi meni opetellessa uusia rutiineja, ja kuten käyrästä näkyy, alussa laihduin liki 10 kiloa vajaassa kolmessa kuukaudessa, mutta kevät-kesällä iski jokseenkin uskon puute, ja paino seilasi edestakaisin vajaan viiden kilon sisällä nelisen kuukautta. Heinäkuun lopulla sain taas asiat rullaamaan, ja paino lähti alamäkeen. Vuoden kokonaissaldoksi jäi siis 8.3 kg. Toisen vuoden saldo on tähän mennessä vasta pari kiloa – tänä aamuna paino näytti 108 kiloa. Kokonaispudotusta alkupainosta on tähän mennessä siis 12 kiloa, ja kaikkein painavimmasta painostani vuodelta 2011 noin 15 kiloa.

Paino ei kuitenkaan määrittele onnistumistani, vaan energiatasoni, voimakkuus/kestävyys/notkeus ja oma fiilis. Paino on tässä kohtaa vain väline seurata edistystä. Joku varmasti toteaisi että olen jollain tapaa “epäonnistunut” koska “onnistuminen” tarkoittaisi sitä että olisin säännöllisesti laihtunut koko vuoden lineaarisesti. Valitettavasti elämä, ja keho, eivät tottele tällaista ajatusta. Se minkä itse koen tärkeämmäksi on se, että olen pystynyt pitämään kiinni opituista tavoista ja rutiineista – en missään vaiheessa lihonut takaisin 120 kiloon ja aloittanut laihdutusta uudestaan ja uudestaan, vaan välillä jumittelin ja sitten taas laihduin. Minulla ei ole kiire mihinkään.

Tärkein opetus tässä on ollut se, että syön hyvin ja harrastan liikuntaa nimenomaan oman hyvinvointini vuoksi – en laihtumisen vuoksi. Laihtuminen on vain miellyttävä sivutuote, ja niin sen kuuluisikin olla. Jos alkaa muokkaamaan ruokavaliotaan ja harrastamaan liikuntaa hampaat irveessä vain vaa’an numerot silmissä kiiluen, epäonnistuminen odottaa kulman takana. Jos vaa’an lukema pysyy viikosta toiseen samana, tai jopa nousee, siinä on motivaatio kovilla. Senpä vuoksi motivaatio pitää hakea jostain muualta.

Kaikki alkaa siitä, että lähtee liikkeelle. En rynnännyt ensimmäisenä ostamaan salivaatteita ja -varusteita sekä kallista jäsenyyttä. Aloitin sillä että aloin kävellä töihin, 2.5 km suuntaansa. Olin hankkinut aktiivisuusrannekkeen jo aiemmin ja käyttänyt sitä silloin tällöin, mutta nyt aloin käyttää sitä päivittäin. Kävelemällä tuon viitisen kilometriä päivässä ja muuta arkikävelyä päälle, sain helposti 10 000 askelta päivittäin. En edes lähtenyt töiden jälkeen erikseen kävelylenkille. Jos illalla kotiin tullessa askeleita puuttui vielä jonkin verran, kävelin kotitaloni rappuja ylimpään kerrokseen ja takaisin alas.

Ruokavalioni oli jo enimmäkseen kunnossa bloginpidon ajoilta, mutta ennen lääkitystä siitä puuttui säännöllisyys. Nyt aloin pitää huolen siitä että söin joka päivä aamupalan, lounaan ja päivällisen, ja aterioiden välillä join tarvittaessa proteiinipirtelöitä. Kokonaiskalorimäärän pyrin pitämään 1800-2000 kcal välillä. Kirjasin ja punnitsin syömisiäni alussa hyvinkin uskollisesti MyFitnessPaliin, ihan vain jotta oppisin hahmottamaan paljonko kaloreita on paketillisessa jauhelihaa, tai kuinka iso annos on 200 grammaa omenaa, tai paljonko painaa oikeasti teelusikallinen hunajaa. Nykyään kirjaan syömisiäni lähinnä satunnaisesti, yleensä silloin jos kokkaan jotain uutta reseptiä. Maitotuotteiden jättäminen lopullisesti pois ruokavaliostani on huimasti vähentänyt kaloreita, koska vastaavat kasvispohjaiset tuotteet ovat huomattavasti vähäkalorisempia.

Uutena piirteenä ruokavaliooni on tullut osa-aikaveganismi. Ex-puolisoni on aina ollut kasvissyöjä, joten häneltä opin paljon kasvisruokien maustamisesta ja eri ainesosien yhdistelystä. En vieläkään pysty (tai halua) täysin luopua kanasta tai kalasta, mutta possua ja nautaa syön nykyisellään hyvin harvoin, muutaman kerran kuussa. Olen oppinut itse laittamaan maistuvaa vegaaniruokaa enkä nykyisellään edes huomaa sitä syödessäni ajattelevani, että se on jotenkin “huono korvike” tai että ruuassa pitäisi olla lihaa.

Työpaikkani kustantaa työsuhde-etuna personal trainerin, joka on tehnyt minulle saliohjelman ja jonka kanssa treenaan tunnin kerran viikossa. Alussa tämä oli ainoa “oikea” liikuntani, ja sainkin paljon vinkkejä mm. oikeista suoritusasennoista sekä vinkkejä miten joitakin asentoja voi helpottaa, koska olen kuitenkin edelleen yli satakiloinen enkä ole tottunut kannattelemaan koko kehoni painoa esimerkiksi ranteideni varassa. Olen käynyt personal trainerin luona nyt kolmisen kuukautta, ja huomaan selvästi miten jaksan liikkeitä pidempään, ja miten jotkut liikkeet, kuten lankku, jotka alussa olivat silkkaa painajaista, sujuvatkin nyt suht ongelmattomasti. Jaksan tehdä pidempiä sarjoja isommilla painoilla.

Tällä hetkellä liikuntaohjelmaani kuuluu uintia ja vesijuoksua, salilla käyntiä, pilatesta ja joogaa ja sulkapalloa. Laihduttuani alle sadan kilon on tarkoitukseni alkaa harrastaa seinäkiipeilyä, ja alle 90 kilon päästyäni toteutan lapsuudenhaaveeni ja menen ratsastuksen alkeiskurssille. Myös potkunyrkkeily kiinnostaa. Ongelmana on tällä hetkellä pikemminkin se, että aika ei riitä kaikelle mitä haluaisin harrastaa, kun pitää huomioida sekin että kehon pitää antaa levätä riittävästi. Keväämmällä olisi tarkoitus aloittaa aktiivisemmat pyöräily- ja juoksutreenit, koska elokuussa on Helsinki City Triathlon – 300 m uinti, 9 km pyöräily ja 3 km juoksu. Matka on nimenomaan tarkoitettu aloitteleville triathlonisteille, ja uskon että olen 7 kuukaudessa siinä kunnossa että selviän ko. hommasta. Uinti ja pyöräily eivät tuota ongelmia, mutta juoksua en ole koskaan harrastanut. 3 km matka on sellainen että sen voi tarvittaessa kyllä kävelläkin, jos oikein häijyä tekee – tärkeintä on maaliin pääseminen ja se, että voi sanoa suorittaneensa triathlonin, vaikkakin yli satakiloisena.

Jos joku olisi yli vuosi sitten sanonut että yhtenä päivänä tulen harrastamaan liikuntaa 5-6 kertaa viikossa ja tuntemaan jopa lievää ahdistusta kun en pääse liikkumaan ollessani kipeä, olisin nauranut päin naamaa. Mutta on mukava huomata että vanha koirakin oppii vielä uusia temppuja.

 

Tervehdys teille, vanhat ja uudet lukijani.

Olen viettänyt parin vuoden hiljaiseloa mutta olen aina välillä käynyt lukemassa kommentteja ja vastaamassa niihin. Poissaolooni on ollut kaksi syytä:

1) Tuntui että kaikki on jo sanottu

Loppujen lopuksi painonpudotus ja ravitsemus ei ole mitään rakettitiedettä. Pääpiirteittäin laihtuminen tiivistyy kahteen asiaan, a) vähennä ruuasta saatua energiaa (kaloreita) ja lisää kulutusta (aktiivisuutta), b) ruuan koostumuksella on biokemiallista merkitystä (vähennä hiilihydraatteja, lisää proteiineja ja rasvaa). Näitä kahta asiaa on tässäkin blogissa tarkasteltu useammaltakin näkökannalta. Ainoa, mikä on jäänyt pienemmälle huomiolle on painonpudotuksen psykologinen puoli, kuten pelko siitä tuoko laihtuminen mukanaan huomiota jota ei itse halua, tai hylkäävätkö kumppani / ystävät laihtumisen jälkeen. Tätä aihetta voisin joskus tulevaisuudessa sivuta.

2) Suutarin lapsilla ei ole kenkiä

Vaikka tiedän tämän kaiken ravitsemuksesta ja laihtumisesta, en itse koskaan hyvän alun jälkeen pystynyt pysymään itse laihdutusyrityksissäni. Vielä enemmän paineita toi se kun lukijat lähettelivät minulle kiittäviä viestejä ja kuvia omasta edistyksestään ja siitä kuinka olivat itse laihtuneet blogini ohjeilla jopa useita kymmeniä kiloja. Tästä tiesin että ohjeeni ovat kyllä toimivia kun niitä noudattaa, jostain syystä en itse vaan koskaan tuntunut alun innostuksen jälkeen pysymään kärryillä. Tästä syntyi häpeän kierre joka myöskin johti kirjoittelun loppumiseen, koska tuntui jotenkin valheelliselta ja tekopyhältä kirjoittaa terveys- ja laihdutusblogia, jos ei itse pysty laihtumaan omilla ohjeillaan. Mutta kuten postauksen otsikkokin vihjaa, vika ei ollut ohjeissa, vaan minussa.

Jatka lukemista

Hiljaista on ollut, lähinnä työkiireiden takia. Ajattelin kuitenkin päivitellä hieman kuulumisia etteivät lukijani luule että tämä blogi olisi täysin kuollut ja kuopattu.

2013 on takanapäin ja lääkärissä tuli juostua varmaan tarpeeksi yhdelle vuodelle. On selvitelty kilpirauhasta, hormonitoimintaa, ruokailutottumuksia ja ties mitä. Loppujen lopuksi jäljet johtavat sylttytehtaalle – ylipaino ja ylimääräinen rasvakudos. Ei auta vaikka miten kikkailisin ravitsemukseni kanssa – ylipainoni estää tällä hetkellä kehoni toiminnan optimaalisesti. Tässä tosin pitää mainita että kehon epäoptimaalinen toiminta samalla ylläpitää kehon ylipainoa, koska hormonitoiminta ja aineenvaihdunta ovat ylipainon vuoksi päin helvettiä. Siispä kyllä, maltillinen laihdutus tulee olemaan vuoden 2014 agendassa. Tarkoituksena ei ole kymmeniä kiloja suoraan normaalipainoon – endokrinologi totesi että on erittäin todennäköistä että hormonitoiminta (eli käytännössä kuukautiskierto) normalisoituisi jos painoindeksini olisi 35 tai alle. BMI 34.99 tarkoittaa minun mitoillani 98 kiloa, johon on tätä kirjoittaessa 17 kg matkaa – koko vuodelle jaettuna se tarkoittaisi siis pyöristettynä noin 1,5 kg kuukausittaista pudotusta (eli noin 400 gr viikossa). Sanoisin että se on suht realistinen tavoite. Suurin ongelma laihduttamisessa tulee olemaan insuliiniresistanssin ja erityisesti estrogeenidominanssin syrjäyttäminen, jotka ovat kaksi suurinta syytä miksi aineenvaihduntani pitää kiinni itsepäisesti kiloista jotka ovat sille selvästikin haitallisia.

Jatka lukemista

Twitter