Olen lykännyt kirjoittamista koska en ole halunnut kirjoittaa “vain jotain” vaan odottaa että on oikeasti jotain Tärkeää Sanottavaa(tm). Nyt olen kuitenkin päätynyt pisteeseen että blogiin kirjautuminen jopa ahdistaa koska aikaa kuluu edellisestä kirjoittamisesta ja hiljaisuuden mörkö kasvaa isommaksi joka päivä kun en kirjoita tänne mitään. Pakko siis niellä perfektionisminsa ja kirjoittaa edes jotain höpölöpöä että saa kirjoitusvireen taas kulkemaan.

Edellisessä postauksessani mainitsemani suru alkaa pikkuhiljaa tasoittua ja yritän pikkuhiljaa rämpiä hiilarimaasta takaisin karppiaterioiden ääreen. Ihmiset reagoivat suruun ja muihin negatiivisiin tunteisiin eri tavoin – minulla se on tunnesyöminen. Tiedän, että toinen vaihtoehto tunnesyömiselle olisi syödä masennuslääkkeitä – molempien päämäärä on sama, lisätä serotoniinipitoisuuksia aivoissa. Molemmat ovat siinä mielessä yhtä huonoja vaihtoehtoja – vääränlainen ruoka tekee sairaaksi ja psyykelääkkeet myrkyttävät kehon ja mielen. Aikoinani vuosia psyykelääkkeitä syöneenä en kiistä, etteikö lääkkeiden teho olisi todellinen, mutta mielestä niiden teho on parhaimmillaan akuuteissa tapauksissa – jos joutuu vuosikausia syömään masennuslääkkeitä, todellista hoitokeinoa pitäisi etsiä jostain muualtakin kuin lääkepurkin pohjalta.

Huomasin että hyvin monena päivänä palasin väsyneenä töihin sipsi- tai karkkipussin kera ja käperryin sohvannurkkaan pakoon pahaa maailmaa. Se oli lohdullista, mutta hiilihydraattipitoisen ruuan tuoma helpotus oli vain hetkellistä, ja hiilarikuorman kasvaessa yhä isommaksi (kun pieni määrä ei enää tuo sitä serotoniinisykäystä) tajusin että tällä menolla olen kohta lähtöpisteessä. Ensimmäinen varoittava merkki insuliiniresistanssin palaamisesta ainakin itselläni on ns. reaktiivinen hypoglykemia – ei-diabeettisella henkilöllä verensokerin laskeminen hiljalleen ateriointia edeltäneen tason alle niin että alhaisen verensokerin oireet (itsellä pahoinvointi, huimaus, käsien tärinä, heikotus) tekevät olon todella kurjaksi. Pikahelpotus alhaisen verensokerin oireisiin on toki syödä sokeria, mutta tiesin että se olisi vain noidankehän ruokkimista. Kun alhaisen verensokerin oireet iskivät, join vissyä, otin muutaman magnesiumtabletin ja menin makuulle. Viiveellä maksa heräsi hajoittamaan glykogeenivarastojaan glukoosiksi, koska ruoka-apua ei ollut tiedossa. Seuraavana päivänä olo olikin jo paljon parempi kun verenkierto oli puhdas hiilariövereistä.

Kaikkein vaikeinta karppaamisessa on sen aloittaminen, koska hyvin monilla – myös itselläni – ensimmäisen päivien väsymys ja heikotus ovat yleensä viedä voiton ennen kuin keho pääsee hiilarikuonasta eroon. Jokainen aamu on paras hetki aloittaa karppaus, koska silloin keho on ollut jo paastossa useita tunteja ja verensokeri on terveellä ihmisellä normaalitilassa – leivän ja tuoremehun sijaan olisi parempi vaihtoehto syödä kananmunia, leikkeleitä, juustoa tai rasvaisia maitotuotteita joihin ei ole lisätty sokeria. Lounaalla jälleen salaattia ja lihaa – peruna, riisi ja pasta jääkööt jonkun muun lautaselle. Illalla lihaa tai kalaa vihannesten kera, iltapalaksi (jos nälkä vaivaa vielä ennen nukkumaanmenoa) jotain kevyttä proteiinipitoista jotta lihaksilla on raaka-aineita myös unen aikana. Kun muutaman päivän noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, alkuvaikeuksien jälkeen siinä pysyminen on yhä helpompaa, koska ennen niin tavallinen hiilihydraattimäärä aiheuttaakin yhtäkkiä huonon olon.

Yksi karppaamisen ja hiilariruokavalion välimaastossa rämpimisen haittapuoli on että painonhallinta vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla muuttuu kerta kerralta vaikeammaksi – hiilarimääriä pitää laskea entisestään ja liikuntaa harrastaa enemmän. Karppauspiireissä puhutaan ns. one golden shotista, yhdestä mahdollisuudesta. Moni joka on kerran onnistunut laihduttamaan karppauksella mutta on sittemmin livennyt takaisin ns. normaalin ruokavalion pariin, huomaa että seuraavalla kerralla karppauksella laihduttaminen ei enää toimikaan niin sulavasti kuin edellisellä kerralla, jolloin tuntui että rasva ja kilot suorastaan sulivat pois. Itse olen törmännyt samaan, ja se on omalta osaltaan syönyt motivaatiotani – kun tuntuu että tekee kaiken oikein, mutta mikään ei tunnu toimivan. Tästä perfektionismista on tarkoitukseni opetella pois.

Pikkuhiljaa, askel ja ateria kerrallaan, olen jälleen palaamassa paremman olon piiriin.

Lisää luettavaa:


2 Responses to Takaisin raiteille

  • Minna says:

    Hei! Ihanaa, että jaksat kirjoitella. Löysin vasta muutama päivä sitten blogisi, kun tuo karppaus/vhh-elämä on ollut jo muutaman viikon ajankohtaisena itselläni. Sain valtavan inspiksen tähän touhuun lukemalla kirjoituksia. :mrgreen: Olen 3 lapsen äiti, välillä olen ollut hoikka, mutta suurin osa elämästä on mennyt ylipainon kanssa. Arvot ovat muuten kohillaan, mutta nesteenkertyminen on selluliitin lisäksi toinen ongelma, sillä toinen munuaiseni käy ja kukkuu vajaana. Kyllästyin jatkuvaan vatsan turvotukseen ja ähky oloon ja päätin kokeilla vlcd:tä, jolloin oloni parani kummasti, mutta pussikeitto elämä ei tuntunut kivalta. Tässä sitä sitten ollaan ja parannellaan elämää ruokavalion avulla. :wink:

  • Johanna says:

    Hei siellä!

    Ihmettelen jos olisi kiinnostunut testata Slanka (VLCD) – http://www.slanka.fi/?

    Ota yhteyttä jos kiinnostaa.

    vilpittömästi
    Johanna Salkert

    ps. Anteeksi huono Englanti, kääntää google kääntää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Twitter