Kirjoitukseni karppauksen vaikutuksesta PCOSiin ja tahattomaan lapsettomuuteen on huomattu monissakin lapsettomuusblogeissa, mutta joissakin vastaanotto oli varsin nuiva – karppaus leimattiin “nykyajan muoti-ilmiöksi” eikä sillä katsottu olevan mitään lääketieteellistä uskottavuutta. Joillakin näistä kirjoittajista oli omien kirjoitustensa mukaan kaikki ne vaivat ja oireet joista kirjoitin PCOS-postauksessani ja lääkkeeksi heille lääkäri oli määrännyt metformiinia sekä vähärasvaisen ruokavalion, jota he eivät kyseenalaistaneet lainkaan. Jotkut kirjottajat taas olivat jo aiemmin kokeilleet diabeteslääkitystä ja lääkärin ohjeita – ja huomanneet etteivät ne toimineet. Heille kirjoitukseni oli tervetullut löytö, sillä he kaipasivatkin uutta näkökulmaa tilanteeseensa.

Kun itse ensimmäisen kerran kuulin karppauksesta vuoden 2011 alussa, en todellakaan niellyt sitä mukisematta – kuulosti se minustakin absurdilta että miten muka rasvaa syömällä voisi laihtua, kun kerran viimeiset 50 vuotta oli toitotettu että rasva tukkii verisuonet? Miksi lääkärit valehtelisivat meille? Silti samaan aikaan ympärilläni nuoriakin ihmisiä sairastui 2-tyypin diabetekseen ja lihoi lihomistaan. Vain muutama uskalsi kokeilla tätä paljon parjattua “muotidieettiä” kun heille lääkäri oli sanonut että jos ei paino putoa niin sydänkohtauksen tai aivohalvauksen riski on väistämätön – ja vastoin kaikkia odotuksia, he laihtuivat. Heidän veriarvonsa tasoittuivat, ja heistä tuli terveitä. Onnistunut esimerkki veti puoleensa muitakin kokeilijoita, ja karppaus alkoi levitä pikkuhiljaa tuttavapiirissäni. Tulokset ovat rohkaisevia.

Minulle itselleni ei alussa riittänyt että joku toinen sanoi että “karppaus toimii” vaikka näin omin silmin kuinka aiemmin lihavista ja huohottavista ylipainoisista tuli sutjakoita tanssijoita ja juoksijoita vaikka yhteisillä aterioilla he söivät pihviä kermakastikkeessa. Halusin tietää MIKSI karppaus toimii – mitä elimistössämme tapahtuu kun syömme vähähiilihydraattisesti? Mikä aiheuttaa diabeteksen? Mikä karppauksessa puree nimenomaan diabetekseen? Mikä aiheuttaa kohonneet triglyseridiarvot, entä rasvamaksan? Kysymyksiä oli paljon, mutta vastauksia oli saatavilla – ja niin minä luin. Luin niin p*rkeleesti, istuin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kirjastossa vapaapäivinäni selaamassa lääketieteen julkaisuja, etsimässä lääketieteellisiä artikkelitietokantoja ristiin rastiin, törmäsin samoihin väitteisiin niin lääketieteellisissä artikkeleissa kuin netin karppausblogeissakin. Ei tämä voinut olla enää sattumaa. Luin, luin, luin – ja lopulta olin niin vakuuttunut että päätin kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota itse. Verikokeiden tulokset ja muutokset omassa hyvinvoinnissani todistavat minulle sen minkä olin lukenut muiden blogeista. Koska tiesin että kaikille englanninkielinen lääketiedejargon ei avautuisi kuin muutamille, ja koska media tuntui lyövän karppausta kuin vierasta sikaa, halusin tuoda tämän tiedon kaikkien saataville. Niin sai alkunsa tämä blogi, jalona ja nöyränä tavoitteenani että tämä tieto saavuttaisi ylipainoiset jotta he pääsisivät eroon elintasosairauksistaan ja painostaan, kun mikään muu ei tuntunut enää auttavan.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei kuitenkaan ole mikään uusi muotijuttu, vaikka voisi kuvitella. I-tyypin diabeetikoita hoidettiin ketogeenisella ruokavaliolla jo ennen synteettisen insuliinin keksimistä 1920-luvulla – ensimmäiset maininnat I-tyypin diabeteksesta ovat jo ennen ajanlaskumme alkua muinaisesta Egyptistä, itseaiheutetusta II-tyypin diabeteksesta sen sijaan ei löydy merkintöjä yleisesti kuin vasta 1950-luvun lopusta eteenpäin. Moniko tiesi, että kansanomainen nimitys “sokeritauti” tulee siitä että diabeetikon virtsan sanottiin maistuvan makealle? Kyllä, vielä ennen 1900-lukua lääkärit maistoivat potilaan virtsaa varmistuakseen diagnoosista.

Niille, jotka ovat lukeneet Andreas Eenfeldtin kirjan “Ruokavallankumous“, tarina William Bantingista saattaa olla tuttu. Muille kerrottakoot lyhyesti hänen tarinansa. William Bantingia yleisesti pidetään historian ensimmäisenä “karppaajana” vaikka muitakin on toki ollut – mutta hänen laihdutustarinansa levisi niin laajalle että hänen sukunimestään johdettiin laihdutusta tarkoittava sana (esimerkiksi ruotsissa “banta” ja “bantning”) useisiin kieliin. Lupasin itselleni suomentavani Bantingin kirjoittaman ruokavalio-oppaan jossain vaiheessa – toistaiseksi se on vielä työn alla.

William Banting (1796-1878) oli brittiläinen hautausurakoitsija. Hän oli varakas, mutta ylipainoinen – 165 cm pitkä ja painoi noin 90 kiloa. Vaikka nykyaikana häntä ei pidettäisi mitenkään eriskummallisen lihavana, hänen tarinansa sijoittuu 1860-luvun Lontooseen jolloin lihavuus on paljon harvinaisempaa kuin nykyään. William Banting oli omien sanojensa mukaan niin lihava että hänen oli laskeuduttava portaita takaperin alas jotta hän ei kellahtaisi kumoon, eikä hän kyennyt sitomaan itse omia kengännauhojaan.

Vuosikausia hän oli käynyt useilla lääkäreillä etsimässä ratkaisua ylipainoonsa, mutta vain menettänyt rahansa laihtumatta lainkaan. Hän oli kokeillut kaikenlaista – höyrysaunoja, kylpylähoitoja, rankkaa liikuntaa, ulostuslääkkeitä, paastoa – kuitenkaan onnistumatta. Hän oli ja pysyi lihavana. Elokuussa 1862 hänen kuulonsa alkoi heiketä, ja hän hakeutui korva-, kurkku- ja nenätautien erikoislääkärin William Harveyn puheille. Harvey näki, ettei Bantingin kuulossa ollut mitään vikaa – hän vain oli niin lihava että korvakäytävien seinämien rasva painoi hänen tärykalvojaan.

Harvey ehdotti Bantingille laihduttamista, mutta Banting tiuskaisi tuskastuneena että hän on jo kokeillut kaikkea, mutta mikään ei auta. Harvey kertoi hänelle käyneensä Pariisissa muutama vuosi aiemmin ranskalaisen lääkärin Claude Bernardin (1813-1878) diabetesluennoilla, joissa hän oli oppinut mm. glukoosin erityksestä. Hän kertoi Bantingille kuinka eläimiä lihotettiin syöttämällä niille sokeria ja tärkkelystä, ja kuinka se sama ruokavalio lihotti myös ihmisiä. Eläimet, jotka söivät lajityypillisesti ruohoa, eivät lihoneet – siksipä ihmisenkin tulisi sekasyöjänä syödä lajityypillisesti lihaa ja vihanneksia, ei leipää ja sokeria.

Harveyn ruokavalio-ohjeet Bantingille olivat seuraavat:

Aamupala: 4-5 unssia (120-150 gr) naudanlihaa, lammasta, munuaisia, paistettua kalaa, pekonia tai mitä tahansa kylmää lihaa (paitsi porsasta, koska porsaita syötetään viljalla). Yksi pieni keksi tai 1 unssi (30 gr) kuivaa paahtoleipää. Iso kuppi teetä ilman maitoa tai sokeria.

Lounas: 5-6 unssia (150-180 gr) mitä tahansa kalaa (paitsi lohta) tai lihaa (paitsi porsasta), mitä tahansa kasviksia (paitsi perunaa). Mitä tahansa siipikarjaa tai riistaa. 1 unssi kuivaa paahtoleipää. Yksi hedelmä. 2-3 lasillista hyvää sherryä, madeira- tai bordeauxviiniä (shampanja, portviini ja olut kiellettyjä).

Välipala: 2-3 unssia (60-90 gr) hedelmiä. 1-2 sokeritonta korppua. Kuppi teetä ilman maitoa tai sokeria.

Illallinen: 3-4 unssia (90-120 gr) lihaa tai kalaa kuten lounaallakin. Lasi tai kaksi bordeauxviiniä. Yömyssy (jos tarpeen): Lasillinen grogia (giniä, viskiä tai brandya vedellä mutta ilman sokeria) tai 1-2 lasia bordeauxviiniä tai sherryä.

Näillä ohjeilla Banting aloitti ruokavaliomuutoksensa, ja hän yllättyi tuloksista. Hän sai syödä ruokaa josta piti, eikä tuntenut nälkää. Jouluun 1862 mennessä (4 kuukaudessa) hän oli laihtunut 8 kiloa. Vuoden kuluttua hän oli laihtunut 20 kg ja painoi 70 kiloa – oikean verran hänen ikäiselleen ja pituiselleen miehelle. Hänen vyötäröltään oli kadonnut 31 cm – hän saattoi pukea vanhat pukunsa uusien, räätäliltä tilaamiensa pukujen päälle. William Banting pysyi samassa painossa loppuelämänsä ajan (16 vuotta) ja kuoli lopulta 81-vuotiaana, joka 1800-luvun Britanniassa katsottiin pitkäksi iäksi.

Bantingin ruokavaliossa oli runsaasti alkoholia, mutta pitää huomioida myös aika- ja kulttuurisidonnaisuus. Lisäksi hänen alkoholivalintansa olivat vähähiilihydraattisia – joko viiniä tai tiukkoja viinoja, makeat juomat ja oluet oli kielletty. Hedelmiäkin hän sai syödä kohtuullisesti – 90 grammaa vastaa noin yhtä keskikokoista omenaa (vertailun vuoksi – 1 iso banaani painaa noin 200 gr.)

Banting kirjoitti laihdutuskokemuksestaan 1863 aiemmin mainitsevani pienen kirjasen nimeltä “Letter On Corpulence“, joka sai ihmiset innostumaan laihduttamisesta. Banting tarjosi kirjastaan myös sen ajan arvostettuihin lääketieteellisiin julkaisuihin (kuten The Lancet) mutta hänet tyrmättiin sanomalla ettei hän ollut lääkäri. Myös William Harveyta pilkattiin siitä ettei hän ole oikea henkilö antamaan laihdutusneuvoja, koska hän edustaa väärää lääketieteen haaraa (kummasti samalla tapaa hyökätään nykyään myös Antti Heikkilää kohtaan, joka on ortopedi ja traumakirurgi eikä esimerkiksi diabeteslääkäri). Ajan saatossa Bantingin laihdutusmenetelmä jäi unholaan, kunnes vuonna 1972 Atkinsin dieetti nousi maailmanmaineeseen. Atkinsia pidettiin uutena ja raikkaana tulokkaana laihdutusrintamalla, vaikka todellisuudessa hänen dieettinsä toisti sitä samaa mitä William Banting oli havainnut jo yli sata vuotta aiemmin – sokeri ja tärkkelys lihottavat, ihminen laihtuu saadessaan syödä lajityypillistä ruokaa. Lääkärit hyökkäsivät samoin Atkinsia vastaan kuin he olivat hyökänneet Bantingia ja Harveyta – median mustamaalauksen vuoksi monet uskovat vieläkin että Atkins kuoli sydänsairauteen ja ylipainoon, vaikka todellisuudessa hän kuoli saamaansa aivoverenvuotoon liukastuttuaan jäisellä kadulla New Yorkissa matkalla vastaanotolleen kevättalvella 2003. Kuollessaan 72-vuotiaana hän oli muutoin terve ja normaalipainoinen.

Karppaus on siis vanha juttu, mutta se tuntuu nousevan säännöllisesti pinnalle. “Karppaus” -nimeä siitä tuskin on käytetty ennen 2000-lukua, sitä ennen se on kulkenut joko vähähiilihydraattisen tai ketogeenisen dieetin nimellä. Samaan aikaan kun elintasosairaudet yleistyvät, yhä useammat palaavat juurilleen ja kohti sellaista ruokavaliota, jolla esi-vanhempamme elivät terveinä. Toivottavasti myös monet lukijani saavat apua tämän blogin sisällöstä.

Lisää luettavaa:


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Twitter