Jottain tarttis tehrä, sanoi Mauno Koivisto aikoinaan, ja samat ajatukset ovat itsellänikin. Paino jumittaa edelleen, plusmiinus nollaa näyttää viime viikosta. Positiivista sinänsä ettei paino ole ainakaan noussut, joten siltä osin asiat ovat hyvin. Pieni ääni sisälläni nalkuttaa että mitä hyvää siinä on että paino ei laske vaikka on läski ja syö mukamas terveellisesti, mutta yritän lähestyä tätäkin asiaa suhteellisen neutraalisti, ilman että sortuisin itseni syyttelyyn liiallisissa määrin.

Huomaan kuitenkin itsessäni huolestuttavasti piirteitä vaakahysteriasta, luultavasti siksi että tunnen olevani “velkaa” lukijoilleni oman onnistumiseni. Lukijani kun eivät pääse näkemään niitä päivittäisiä positiivisia asioita joita tämä ruokavalio on tuonut mukanaan – vaatteet mahtuvat yhtä paremmin ja turvotus on poissa. Ulkopuoliselle ainoa menestykseni mittari on se vaakalukema jonka sunnuntaisin kirjaan tuonne paino-osioon. Itseasiassa viime aikoina aika moni on kommentoinut että sivuprofiilini on muuttunut hoikemmaksi, vaikka lähtöpainosta on kadonnut vain pari kiloa – raskautta muistuttava “pömpötys” on kadonnut, vatsa on litteämpi ja rinnat ovat paremmin esillä. 48 koon farkut alkavat jo pyöriä päällä ja 50 koon paitoja pitää vähän väliä nykiä paikoilleen kun ne tuntuvat sen verran löysiltä. Mutta milloinkohan sitä uskaltautuisi viimein ostamaan yhtä kokoa pienempiä vaatteita? Laihtuminen pelottaa, välillä tuntuu vaikealta päästää eroon suojaavasta läskipanssarista. Tämä on asia jota hoikkien ihmisten on vaikea ymmärtää – jos ei ole koskaan ollut aikuisiällään laiha, ei tiedä millaista se on, ja siksi se tuntuu ainakin itselle toisinaan kuin mustalta aukolta josta ei tiedä mitä toisella puolen odottaa.

Nyt kesän viimeinkin tultua ajattelin pikkuhiljaa tutustuttaa liikuntaa säännöllisemmin elämääni – pyöräilyä, uintia ja vesijuoksua, enimmäkseen. Miehen kanssa ollaan käyty puistossa heittelemässä frisbeetä mitä ei oikeastaan miellä liikunnaksi – silti siinä tulee kuin salakavalasti juostua edestakaisin aika paljonkin. Ruohikolla kun juoksentelee niin on voinut heittää kengätkin pois, ja juoksennella paljain jaloin, joka tekee hyvää polville ja alaselälle. Vesijuoksun suhteen olen miettinyt jopa oman vesijuoksuvyön hankkimista, vaikka läheisessä uimahallissa vöitä saakin lainata – lähinnä ruuhka-aikoina ei tarvitsisi sitten odottaa että sopiva vyö vapautuu.

Ajattelin ottaa ensi viikon haasteeksi harrastaa ainakin 15 minuuttia liikuntaa päivittäin, hyötyliikunta pois lukien. Lisäksi ajattelin listata syömisiäni, niin saan itsekin paremman kuvan mitä olen syönyt. Ruokapäiväkirjan julkistamisessa on sekin “hyvä” puoli että on pakko syödä esimerkillisemmin, sillä tällä viikolla on tullut syötyä muutama jäätelöpuikko  – vaikka yksi tai kaksi puikkoa ei maailmaa kaadakaan, ei se siltikään näytä kovin hyvältä ruokapäiväkirjassa. Olen pyrkinyt tekemään nyt karppijälkiruokia (enimmäkseen suosikkiani suklaamoussea) silloin kun jäätelönhimo on yllättynyt. Myös miehelle ärähdin hieman kun tuntui että sen piti joka toinen päivä rynnätä kauppaan ostamaan perunalastuja – niidenkin suhteen ollaan haettu siis kohtuutta.

Melkoista tasapainoilua tämä tuntuu olevan välillä. Haluaisin olla hyvä esimerkki, mutta minäkään en ole täydellinen. Siksi yritän löytää kultaisen keskitien siinä suhteessa että löytäisin syömisistäni tasapainon, joka pitää minut terveenä ja hyvinvoivana, mutta joka on myös karppauksen mukainen. En ole kovin hyvä roolimalli, jos joka viikko pupellan jäätelöä ja perunalastuja, olkoonkin sitten kuinka kohtuullisissa määrissä vain. Kuukautiset ovat yhä karkuteillä – siinä jo pelkästään yksittäinen motivoiva tekijä, sillä en halua toista kolmen kuukauden taukoa kiertoihini. Vähemmän sokeria ja tärkkelystä, enemmän rasvaa ja proteiinia – tuossa asioita joihin ajattelin tulevalla viikolla kiinnittää huomiota.

Ulkona on kaunis ilma, nyt puistoon heittelemään frisbeetä!

Lisää luettavaa:


5 Responses to Paino jumittaa

  • Same old says:

    Historia:
    Painonvartijoissa kuukauden, jonka aikana paino ei liikkunut kumpaankaan suuntaan vaikka itse liikkui enemmän kuin nyt. Sain joka kerta tapaamisella noottia, etten syönyt oikein. Söin. Kroppa vain piti pintansa. Kiloja putosi vasta, kun lopetin pulittamasta rahaa ja ressaamasta kiloista… Motivaatio vain aina hiipui, kun innostui tippuvista kiloista ja salli taas itsensä syödä “kaikkea hyvää”.
    Pussikeitto- ja salaattikuuria jaksoin myös sen kuukauden maksaa ja harjoittaa. Motivaatio hävisi, kun kiloja ei hävinnyt. Taas kroppa piti pintansa. Kiloja tipahti jo reippaasti, kun lopettanut “laihduttamisen”.
    Ja kaiken takana 1.diabetes ja hiilarihurmos, joidenka seurauksena paino n.100kg ja insuliinia on mennyt joka vuosi enemmän ja enemmän, kun mikään ei ole riittänyt.

    Nyt:
    Raskaus takana, ei yhtään rauskauskiloja mutta uudelleen muotounut vatsa ja huono kunto. Karpattu niin hyvin kuin on pystynyt ja viides viikko alkoi. Kiloja tippunut neljässä viikossa nolla. Paitsi tänään vaa`alla käydessä 2 kiloa! Tosin huomenna ne ovat voineet jo tulla takaisin, painon heittely kahden kilon sisällä, kun käy päivässä :(

    Summa summarum:
    Motivaatio on todellistakin todempi ja paras ikinä. Hiilareita n.20-80 g per päivä, inskat minimissään. Se vaaka…se, kun vielä jeesais tässä uudessa elämässä.

    • Same old says:

      Ja kiitos näistä kirjoituksista! Nyt alkanut itsekin käsittää kroppaa ja sen kemiaa; suuhun ovat myös löytäneet nuo (aminopörssin) ravinteet, joista kirjoitit mielialan vaikuttajina.

    • Rasvamaksa says:

      Painonvartijoiden tarkoitus ei ole edes auttaa ihmisiä laihtumaan, vaan ruokavalio on tarkoituksella suunniteltu niin niukkaenergiseksi että suurin osa repsahtaa ja siksi tulee viikko toisensa jälkeen takaisin ryhmiin.

      Miksi näin? Painonvartijat ovat liikeyritys jonka on tarkoitus tuottaa voittoa. Mikäli kaikki Painonvartijoihin tulevat laihtuisivat ensimmäisellä yrityksellä, maksavat asiakkaat loppuisivat aika pian. “Onnistujat” jakaisivat reseptit ja ohjeet muille niin että muutkin voisivat laihtua maksamatta.

      Olen itsekin käynyt aikoinaan Painonvartijoissa, ja syyllistämisen ilmapiiri oli vahva. Jokainen Painonvartijoilla laihtumista yrittänyt (ja epäonnistunut) varmaan muistaa jatkuvan nälän ja itsensä syyttelyn siitä, ettei onnistunut laihduttamaan.

      Olen tyytyväinen että Painonvartijat lopetti toimintansa Suomessa, sillä terveellisempiäkin tapoja laihduttaa on – kuten itsensä syöminen kylläiseksi oikealla ruualla! :)

  • Karakali says:

    Eikös se jumitus ole oikeastaan hyvä asia? Siitä tietää että kroppa on ajan tasalla ja yrittää vastustaa uutta ruokavaliota eikä halua päästää irti varastoidusta rasvasta. Kun jumitus loppuu (tai jos siitä ei masennu) alkaa kroppa polttaa niitä varastoituja rasvoja ja paino tippuu taas.

    Ja sulla kroppa tekee sitä mitä haluaisin omani tekevän: KIINTEYTYY!!! Pojan syntymästä on kohta 8kk ja vieläkin on raskauspömppöä, ärsyttää. Paino olisi kohdillaan, mutta tuo vatsa… onneksi on kesä ja tulee käveltyä, paljon!!

    Ja laitahan vaan ruokapäiväkirja esille! Luulen että sieltä saisi itsekin vinkkejä oikeaan ruokailuun :)

    • Same old says:

      No minä oon miettinyt, että kuinkakohan kauan jumitus voi kestää? Toivon, että tuo Heikkilän sanoma 6-8 vkoa maksimissaan pitää paikkansa. Tää odottaminen ketuttaa suunnattomasti, varsinkin, kun on kuullut niitä tarinoita “mulla tippui puolessa vuodessa 25kg” tms.
      Tänään vedin hiilariöverit ja hyi kettulainen, että tuli huono olo jokaisen ruokapalan jälkeen. Ennen olisin voinut helposti syödä esim. amerikkalaista suklaakakkua, pims keksejä mutta nyt jo 2 kyseistä keksiä teki huonon olon.
      Oikein odotan ruotuun paluuta (tapahtuu heti aamulla) ja uusia herkkujani.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Twitter