Karppaus kuvina antaa paremman käsityksen karppaajan lautasen sisällöstä kuin tuhat sanaa. Olen ihan toivoton pitämään ruokapäiväkirjaa, koska en muista koskaan kirjata ylös mitä syön ja päivää tai kahta myöhemmin ei ole enää hajuakaan mitä suuhuni pistän. Ratkaisu – alan ottaa kuvia! Kuvan näkemällä muistan edes vähän paremmin mitä olen syönyt. Viime päivinä on näin juhannuksen  lähestyessä luisunut taas vähän liikaa herkutteluksi (ja se näkyy painossa), mutta terveellistäkin ruokaa on tullut syödyksi.

Olkaapa hyvät – karppaus kuvina!

 

Pekoninakit

Pekoninakit tomaatti-mozzarellasalaatilla

Kääräise täyslihanakit pekonisiivuihin, paista pannulla voissa. Pilko tomaatit ja mozzarella, järjestele lautaselle nätisti. Päälle tuoretta rucolaa ja muutama lusikallinen smetanaa.

Pasta Carbonara

Pasta carbonara

Valitse gluteenitonta spagettia ja käytä sitä vain 1/3 siitä mitä normaalisti käyttäisit yhden hengen annokseen. Veistele kuoritusta kesäkurpitsasta kuorimaveitsellä pitkittäissuunnassa nauhapastaa muistuttavia pätkiä sen verran mitä ajattelit jaksaa syöväsi. Pistä spagetit kiehumaan ja paista kesäkurpitsanauhat paistinpannulla voissa kunnes ne ovat saaneet hieman väriä, mausta mustapippurilla ja valkosipulilla. Valuta spagetit kun ne ovat valmiita, lisää kesäkurpitsat kattilaan spagetin joukkoon.

Pilko pekoni esimerkiksi saksilla lastuiksi ja paista sipulisilpun kera kypsäksi. Sekoita kulhossa 2 dl kuohukermaa ja 2 kananmunan keltuaista tasaiseksi seokseksi ja mausta (pippuri, valkosipuli, paprika), kaada sitten pekonin päälle, sekoittele nopeasti ennen kuin kananmuna ehtii hyytyä. Lisää parmesaanirouhetta sen mukaan kuinka juustoisaksi haluat kastikkeen tehdä. Lappaa lautaselle spagetti-kesäkurpitsa -pastaa, kaada kastike päälle ja annoksen päälle ripaus rouhittua mustapippuria. Tuoretta basilika toimii myös.

Eroaa “normaalista” carbonarasta lähinnä siinä että spagettia on vain suutuntuman vuoksi (voi tehdä vaikka kokonaan kesäkurpitsasta, jos haluaa) sillä gluteenittomassakin spagetissa on hiilareita varsin reippaasti – siksi sitä käytetäänkin mahdollisimman vähän. Kastike tehdään kunnon kermasta ja pekonit paistetaan oikeassa voissa.

Alkuperäinen ohje: Pasta Carbonara

Lounassalaatti

Lämminsavulohi-fetasalaatti

Lämminsavulohta, keitettyjä kananmunia, fetajuustoa, isoja parmesanlastuja ja päälle jogurttipohjaista valkosipulikastiketta, salaattipohja on tehty jäävuorisalaatista, punakaalista ja rucolasta. Tulee sen verran suolainen ja täyttävä salaatti ettei sitä jaksanut kokonaan syödäkään. Seuraavan kunnon aterian taisin peräti syödä vasta seuraavana päivänä, eli piti nälkää myöskin pitkään.

Kana-caesarsalaatti

Kana-caesarsalaatti

Paistettuja broilerin fileesuikaleita,  parmesansuikaleita, kuutioituja tomaatteja, villirucolaa ja kaupan caesarkastiketta (HH alle 10g per 100g). Salaattipohja tehty punakaalista, jäävuorisalaatista ja keräkaalista. Vaatii valmistuakseen ainoastaan suikaleiden paistamisen ja tomaattien pilkkomisen, eli nopea ateria mikäli on kiire.

Lisää luettavaa:


6 Responses to Karppaus kuvina – ruokapäiväkirja

  • Karakali says:

    Nams!! Nää kaikki menee meillä miehelleken paitsi kesäkurpitsajuttu; sitä voisi tosin tehä ihan vaan itselle…

    Miten sienet? Eiks nekin oo suht terveellisiä, ainakin metsäsienet? Mulla on pakkasessa kanttarellia ja tatteja ja suppilovahveroita kuivattuna. Suppiksista teinkin jo keiton. Hyvvää oli, kunhan keksisin miten muuten saan keiton suurustettua paitsi vehnäjauhoilla…

    Kiitos kuvista!

  • Rasvamaksa says:

    Sieniä saa karpatessa käyttää ihan vapaasti, niissä ei ole hiilareita miltei lainkaan – 100 g kanttarelleja sisältää 0.4 g hiilareita, 100 g suppilovahveroita sisältää 4 g hiilareita ja 100g herkkutatteja 2,9 g hiilareita. Nämä ovat tosin tuoreiden sienien arvoja – kuivattuja sieniä menee 100 grammaan enemmän kuin tuoreita koska niistä puuttuu painoa lisäävä neste, joten hiilarimäärät ovat korkeammat (samasta syystä 100 g tuoreita luumuja sisältää vain 8g hiilaria, mutta 100g kuivattuja luumuja sisältää 37 g hiilareita).

    Itse en sieniä hirveästi syö niin niitä ei ole omassa ruokavaliossa pahemmin näkynyt. Itse kun tein suppilovahverokastiketta viimeksi, suurustin kermapohjaisen kastikkeen sulattamalla joukkoon Koskenlaskijaa joka teki kastikkeesta sakeampaa ja annoin hiljalleen kiehua nesteen haihduttamiseksi, toimii myös tomaattipohjaisissa kastikkeissa.

    Jotkut käyttävät keiton suurustamiseen maissi- tai tattarijauhoja (vaikka nekin ovat korkeahiilarisia, mutta tuskin niitä montaa lusikallista menee per keitto) tai arrowjuurijauhetta (saa luontaistuotekaupoista).

  • Pistepirkko says:

    Tosi hyvän näkösiä ruokia sinulla oli….tuli ihan vesi kielelle.. :razz:

  • Karakali says:

    Ärsyttää tuo huomionhakuinen kirjoittaminen lehdissä, taas muka joku nainen melkeen kuollu karppaukseen

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2012062915780957_tr.shtml

    Syy lasketaan karppuksen niskoille, vaikka sillä ei sattuisi olemaan mitään tekemistä aivohalvauksen kanssa, mutta kun nainen kerran karppasi niin siinä on sitten pakko tehdä se “viimeinen niitti” ja syypää kaikkeen!!!

  • Anneli says:

    Mun on nyt pakko kommentoida tähän, oon säännöllisen epäsäännöllisesti törmännyt blogiisi täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ja se on herättänyt muutamia ajatuksia pienessä päässäni. Varoitan jo etukäteen että tästä tulee pitkä teksti, ja toiseksi, vaikka oonkin äärimmäisen skeptinen kaikkien dieettejen suhteen, en missään nimessä tuomitse sinua tai muita karppaajia tai muun dieetin noudattajia – omahan on kroppamme, eikö niin. :)

    Koko ajatusketju lähti siitä, kun huomasin naureskelevani, että meikäläinen ei kyllä vois noita karppiruokia “nauttia”. Tykkään ihan liikaa puhtaista kasviksista ja hedelmistä – eikä yhtään vähäisimpänä uusista potuista. Lisäksi makuaisti on tottunut aika välimerelliseen ruokavalioon: reippasti vihanneksia, papuja ym. ja rasvoina pähkinöitä ja öljyjä, ei niinkään sitä teollista margariinia mutta etenkään kovia rasvoja. Rasvattomia tuotteita en käytä kuin maitorahkan muodossa. Esim. juustoja en ikimaailmassa vaihtaisi vähärasvaisiin, hyi hitto. Niitä ei joka päivä tai viikko syödäkään, niin se ei haittaa – pitää sitä kyllä herkkujakin olla. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä! Ero ihmisten välillä onkin nähdäkseni siinä, miten usein niitä syö ja miksi, eli millainen suhde on ruokaan.

    Lisäksi urheilijan (ja no, IMO muidenkin) kroppani kaipaa hiilareita. Eri juttu tietysti jos istuu töissä ja vapaa-ajalla tietokoneella ja matkustaa autolla fillarin sijaan töihin. No, nämäpä on just niitä kuuluisia valintoja! :) Töissäkin on mahdollista seistä koneen ääressä ja taukojumpata, tai nousta bussista kaksi pysäkkiä aikaisemmin työmatkalla. Vapaa-ajan voi käyttää ystävän kanssa kahvitellen 500 kcal lattejen ääressä, täi yhdessä rennolla kävelylenkillä. Toki juuri sohvaperunan kroppa PÄRJÄÄ ilman hiilareita -keho pystyy ihmeisiin kun kulutuskaan ei ole kummoinen. Eikä toistaiseksi ole lääketieteellistä evidenssiä niin pitkältä ajanjaksolta, että voitaisiin varmasti edes sanoa, onko karppaaminen epäterveellistä – tiedetään vain, että terve keho kestää karppaamista ainakin jonkin aikaa. Totta on myös että eri ihmisten kropan kyky käyttää erilaisia energianlähteitä hyväkseen vaihtelee yllättävän paljon. Mm. siksi en tuomitsekaan esim. sinun toteuttamaasi “kevytkarppausta”. Se tai jokin muu ihmedieetti kun voi olla joillekin ihan oikeasti ainoa keino päästä henkisesti irti niistä kahvitauon pullatsembaloista, ja hyvä niin!

    En yleensäkään ole kovin tietoinen mistään “virallisterveellisistä” ruokavalioista tai suosituksista, mutta mua aina kummastuttaa, kun toiset karppaajat kuuluttaa vaalean leivän ja pastan pois jättämisestä, samoin sokerin ja muiden höttöjen. Öh, eihän niiden pitäisi alunperin kuulua kenenkään ruokavalioon? :D Ei niiden poisjättö ole karppamista vaan normaalia. Pullaleivän tai jättipasta-annosten mättäminen edes pienissä määrin sen sijaan ei ole normaalia. Se, että pitää pizzaa tai viineriä parhaana herkkunaan, joka itselle on silloin tällöin suotava jostain syystä, on täysin opittua. On todellakin aivan eri juttu, mikä on nykyään tavallista, kuin se, mikä todellisuudessa olisi ihmiselle normaali tai optimaalinen ruokavalio.

    Toki esim. täysjyvää on nähdäkseni hyvä kuitujen takia useimpien nappailla sopivasti, mutta kuitua saan ainakin itse vihanneksista (jopa 1-2 kiloa päivässä) sekä vaihtoehtoisista lähteistä kuten psylliumista ja pellavansiemenrouheesta, vaikken itse näitä lisiä enää tarvitsisikaan. Tässäkin tehdään usein hassu ajatusvirhe: se 9 palaa leipää päivässä ei ole syöntisuositus kuin ainoastaan optimaalisen kuitujen saannin esimerkkinä, eli siis kenellekään ei suositella 9 palaa leipää päivässä vaan 9 täysjyväleipäpalan edestä kuituja, joista esim puolet tai vaikkapa 1/9 tai ei ehkä lainkaan tulee tästä mainitusta leivästä.

    Suomalaisilla on niin kummalliset ruokailutottumukset ja taipumus hyppiä ääripäästä toiseen, että ellei lihavuusepidemia olisi niin suuri uhka kansanterveydelle (ja mielenterveydelle), kyllä vähän naurattaisi kaikki tämä ruokailuhaahotus. Syömme kuitenkin lähtökohtaisesti elääksemme (ja liikkuaksemme normaalisti, en siis puhu edes urheilusta vaan normaalista arkiaktiivisuudesta jota jostaikin omituisesta median glorifioimasta syystä hyötyliikunnaksikin sanotaan), emme syö jollakin tavalla esimerkiksi jotta emme joutuisi liikkumaan lihomisen pelossa, saatika sitten että eläisimme syödäksemme.

    Olen itsekin aikamoinen kulinaristi, mutta yritän kuitenkin pitää mielessä, että parasta virikettä kropalle ja mielelle saa paljon terveemmilläkin tavoilla kuin pelkän ruoan avulla, noin pääsääntöisesti. Parhaat yhteiset ruokailuhetketkin perustuvat sosialisointiin, ei siihen, että mätetään yhdessä noutopizzaa autossa. Lisäksi: mitä vähemmän joutuu ruokaa ajattelemaan, ts. mitä yksinkertaisempaa arkiruokaa syö, sitä enemmän jää aikaa kaikelle muulle. Arkiruoan ei kuulukaan olla mikään elämys. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että sen kuuluisi olla pahaa. On vaan aika lailla helpompaa syödä kohtuullisesti, jos uusia makuja on rajallisesti tarjolla. Jos syö (kuten minä usein) arkipäivisin samoja tai hyvin samankaltaisia perusruokia, kiusaus santsata katoaa lähes kokonaan. Tiedän, tuntuu aluksi todella tylsältä ja jopa mahdottomalta, mutta jos ajattelee miten paljon vastineeksi saa energiaa, jonka voi keskittää esim. vapaa-aikaan ja itsensä hemmotteluun hyvällä kirjalla tai niihin oikeasti tärkeisiin ihmissuhteisiin panostamiseen, pidemmän päälle luopuminen “arkiherkuttelusta” tuntuu kovin pieneltä panostukselta elämänlaatuun. :) Tämä piinttynyt ajatusmalli siitä, että laihdutus- tai arkiruoan kuuluisi olal jotenkin ekstrahyvää, jotta se motivoisi meitä laihduttamaan tai pysymään ruokavaliossa, kertoo aika paljon siitä, miten paljon maailmamme pyörii ruoan ympärillä. Toki on vaikeampaa hypätä pullaruokavaliosta tylsään laihariruokavalioon, ja repsahdusten todennäköisyys nousee jos ruoka on epämiellyttävää. Siksi peräänkuulutankin ensin ajatusmallin muutosta eli ajatustyön loppuun tekemistä tupakoinnoin lopettamisen lailla (been there, done that) ja sen jälkeen pieniä muutoksia ja itsensä palkitsemista (ei kuitenkaan ruoalla, vaan vaikkapa rehellisillä itsekehuilla ja rantaretkellä parhaan ystävän kanssa). Lisäksi kun makuaisti (hitaasti) tottuu vähävirikkeisiin ruokiin, esim raaoista vihanneksista ja mausteista saa ihan eri lailla makuelämyksiä, kun kaikki ei ole peitetty suolaan, rasvaan tai sokeriin.

    Tarkoitus oli siis tuoda oma, tosin hyvinkin aktiivista elämää viettävän nuoren naisen näkökulma esiin, toki vain yhtenä näkökulmana muiden joukossa, enkä voi väittää että muita oikeampana sellaisena. Olen saanut itse aikaan lähes huomaamattani (hitaan) muutoksen, josta moni olisi ylpeä: täydestä sohvaperunasta pikkuhiljaa, omaa kroppaa kuunnelleen aktiiviliikkujaksi kilpatasolla, ja se myös näkyy kehossani, jota mielellään esittelen bikineissäkin nykyään. :) Olen kokenut, että mitä vähemmän loppujen lopuksi joutuu laskemaan kaloreita, hiilareita tai mitä vaan, pitämään ruokapäiväkirjaa, yleensä ajattelemaan ruokaa, sitä parempi on elämänlaatukin. Toki elämäntapamuutoksen tai ruokaremontin alkuvaihe vaatii usein kaikkia noista, mutta pidemmän päälle se on raskasta ja tarpeetontakin. Usein pitkä kävelylenkki luonnossa omia aisteja kuunnellen rauhoittaa kroppaa ja mieltä paljon paremmin kuin se, että tietää kalorien olevan alle tietyn laskennallisen tason.

    Pääasiallinen pointti tässä romaanissani oli kai se, että oli kyseessä sitten elämäntapamuutos tai laihdutus kyseessä, toivoisin sinulle ja kaikille muillekin käsivällisyyttä tehdä se rennosti, itseään kuunnelle ja kroppaa säälien. Tällä en tarkoita sitä, etteikö sitä välillä kannattaisi rääkätäkovallakin liikunnalla, sen kroppa kyllä kestää yllättävän hyvin. Ruokavalio on kuitenkin kaiken a ja o. :) Ja etenkin jaksamista, silläalkuvaihe (ja usein vielä loppuvaihekin) on rankka.

    Oikein hyvää kesää sinulle joka tapauksessa, ja tsemppiä yritykseesi!

  • Rasvamaksa says:

    Ihan ensimmäiseksi – karppaus EI tarkoita hiilaritonta ruokavaliota. En siis laske itseäni “kevytkarppaajaksi” (mikäli tarkoitit sillä sitä että syön hiilareita ylipäätään), vaan ihan tavalliseksi hyväkarppaajaksi. Karppaaja saa (ja pitääkin!) syödä jonkin verran hiilihydraattia, mutta ei sellaisia määriä mitä virallisterveellisestä leipä-puuro-pasta -ruokavaliosta normaalisti saadaan (yli 200 gr hiilihydraattia päivässä). Tiukat ketokarppaajat syövät noin 20 gr hiilaria päivässä, alakarppaajat noin 30-60 gr ja hyväkarppaajat 70-100 grammaa. Tähän määrään mahtuu jos jonkinlaista vihannesta, hedelmää, pähkinöitä sun muuta. Saadakseen edes 20 gr hiilaria pitäisi esimerkiksi syödä 800 grammaa kesäkurpitsaa (kesäkurpitsassa on 2.5 gr hiilaria per 100 gr)! Itse en edes laske kaloreita, saati hiilareita, vaan omat syömiseni asettuvat itsestään noin 50-80 grammaan hiilareita päivittäin (herkkupäivät ja juhlat tms sitten erikseen).

    Toiseksi – karppaus EI ole dieetti, vaikka media sen sellaisena haluaakin esittää, vaan elämäntapa. Moni valitsee karppauksen sairastuttuaan diabetekseen liian hiilihydraattipitoisen ruokavalion jäljiltä, osa valitsee sen laskeakseen verenpainetta, osa saadakseen viljaa sisältävän ruokavalion aiheuttamat epämääräiset vatsavaivat kuriin. Minulla ensisijainen syy oli rasvamaksadiagnoosi, joka on seurausta liian hiilihydraattipitoisesta ruokavaliosta – alkoholia en pahemmin nauti. Media mielellään pelottelee että kolestroli nousee pilviin karppauksen myötä, mutta nykytutkimusten valossa (esimerkiksi norjalainen HUNT2-tutkimus) on todettu että korkea kolesteroli (yli 7.00 mmol/l) etenkin naisilla suojelee sydän- ja verisuonitaudeilta ja lisää eliniän odotetta.

    Olet ilmeisesti saanut mediasta käsityksen että “karppiruuat” koostuisivat pelkästä lihasta ja rasvasta. Omissa ruokaotoksissani oli vain muutaman päivän syömiset, joten niiden pohjalta olisi väärää yleistää koko karppiruokavalion sisältöä – karppiruokavalio oikein koostettuna on hyvinkin monipuolinen. Maanpäälliset vihannekset ovat karppaajan ruokavalion perusta, hedelmät lasketaan herkuiksi niiden sisältämän fruktoosin vuoksi ja niitä tulisi syödä vain harvakseltaan. Maanalaisissa vihanneksissa (peruna, juurekset) taas on runsaasti tärkkelystä, joka on puhdasta hiilihydraattia, joten niitä syödään vain silloin tällöin. Itse syön perunaa jonkin verran, mutta en samoja määriä mitä söin ennen karppaamisen aloittamista. Pähkinät kuuluvat myöskin karppiruokavalioon niiden sisältämän rasvan sekä vitamiinien ja hivenaineiden vuoksi. Pavut jakavat karppikansaa – jotkut syövät, jotkut eivät, sillä niiden hiilaripitoisuus on myöskin suhteellisen korkea (40 gr hh / 100 gr). Karpit syövät kaikki maitotuotteensa, myös juustot, täysrasvaisina – kevyttuotteet eivät karpin jääkaappiin kuulu. Lihaa ei myöskään syödä poskettomia määriä – ei-aktiivikuntoilevalle karpille sopiva proteiinin saanti on noin gramma per painokilo.

    Kuitua saadaan myös kasviksista, kuten totesitkin – viljatuotteiden nauttiminen ei ole siis välttämätöntä, ei edes täysviljatuotteiden. Moni on viljan sisältämälle gluteenille yliherkkä tietämättään – myös itselläni esiintyy keliakian kaltaisia oireita vaikka suolistostani tuskin löytyisi solumuutoksia. Jätettyäni gluteeniviljan pois (niin vaalean, tumman kuin täysviljankin) on vatsani rauhoittunut, turvotus on kadonnut ja epämääräiset kivut, ripuli ja ummetus ovat poissa. Tämä on tosin yksilöllistä, kaikki eivät saa ongelmia gluteenista, mutta ainakin karppifoorumin otannan perusteella en ole yksin gluteenivaivojeni kanssa. Psyllium ja pellavansiemenrouhe löytyvät myös minun ruokakaapistani.

    Karpit suosivat ruuanlaitossaan tyydyttyneitä rasvoja, kuten voita ja kookosöljyä – rypsiöljy ja muut (moni)tyydyttämättömät rasvat eivät kestä kunnolla kuumentamista, ja hapettuvat helposti. Hapettuneiden rasvahappojen runsas nauttiminen on tutkimuksissa liitetty LDL-partikkelien lisääntymiseen veressä ja täten sydän- ja verisuonitautien riskin suurentumiseen. Tyydyttyneet rasvat (mitä ihmisen oma kehonrasvakin on) taas säilyttävät rakenteensa eivätkä hapetu kuumennettaessa.

    Liikunta ja karppaus sopivat mainiosti yhteen – pari postausta takaperin kirjoitin ruotsalaisesta triathlonistista, Jonas Coltingista, joka kilpailee karppiruokavalion turvin oman lajinsa huipputasolla. Oma liikuntani on “hyötyliikuntaa” enimmäkseen kävelyn ja pyöräilyn muodossa (en edes omista ajokorttia) – kiitos koululiikunnan, minua vaivaa vieläkin jonkinasteinen (joukko)liikuntainho, joten en ole ensimmäisten joukossa ryntäämässä zumbatunneille hikoilemaan. Käyn uimassa noin kerran viikossa ja pari kertaa kuussa pelaamassa sulkapalloa kavereiden kanssa. Kahvakuulailu tuntuu ainakin karppifoorumilla olevan useiden karppaajien suosiossa, itse en ole sitä kokeillut.

    Mikäli olet tutustunut paleoruokavalioon (media tuntee myös nimellä “kivikauden dieetti” tai “metsästäjä-keräilijäruokavalio”), huomaat ettei karppaus ole mitenkään kaukana siitä. Virallisterveelliset ruokavaliosuositukset (ruokapyramidi) suosittavat että ruokavaliossa käytettäisiin runsaasti viljatuotteita ja perunaa, ja että kaikki liha- ja maitotuotteet olisivat vähärasvaisia – karppaus taas jättää viljat ja perunat pois, ja suosii rasvaisia tuotteita. Kun mietitään ihmiskunnan historiaa, maanviljelys on ollut olemassa vain noin 10 000 vuoden ajan – ennen tätä metsästettiin, kalastettiin, kerättiin luonnosta marjoja ja pähkinöitä, syötiin lehteviä vihanneksia ja kaivettiin maasta juuria. Vasta kun ihmiskunta asettui paikoilleen maanviljelyksen myötä, alkoivat ensimmäiset elintasosairaudet (kuten syöpä) hiilihydraattipitoisen ruokavalion myötä pikkuhiljaa ilmestyä. Karppaus siis jäljittelee meille geneettisesti sopivaa ruokavaliota, jolla olemme pärjänneet tuhansia vuosia ennen maanviljelyksen alkua. Tunnen henkilöitä, jotka ovat karpanneet jo yli 10 vuotta, ja he ovat täysin terveitä. Karppiruokaa voi siis huoletta syödä vuosikausia – pitkiä seurantatutkimuksia vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on jo olemassa, ja niitä on varmasti tulossa lähivuosina lisää.

    Eskimoita, jotka elävät karuissa ja kylmissä olosuhteissa pääasiassa kalan ja hylkeenlihan varassa, on tutkittu hyvinkin paljon ravitsemustieteellisestä näkökulmasta, sillä heidän perinteinen ruokavalionsa ei ole sisältänyt nimeksikään hiilihydraatteja, vaan koostunut pitkälti tyydyttyneestä rasvasta ja proteiinista. Silti heidän on todettu olevan hyvinkin tervettä kansaa – elintasosairauksia alkoi esiintyä eskimoiden parissa vasta heidän altistuttuaan länsimaiselle ruokavaliolle, kuten viljalle. Toinen esimerkki on afrikkalainen masai-heimo joka elää paimentamansa karjan maidolla ja lihalla eikä syö vihanneksia koska ne kuuluvat heidän mielestään karjan ravinnoksi – sydän- ja verisuonitaudit ovat perinteisellä masai-ruokavaliolla elävien keskuudessa käytännössä tuntemattomia.

    Sinulle saattaa tulla yllätyksenä että itsekin olin aikoinaan karppauksen kiivas vastustaja ja epäilijä (mikä käy ilmi aiemmista blogikirjoituksista), ja samalla tapaa kuin sinä leimasin sen vain hetken huuhaa-dieetiksi. Ensimmäinen kiinnostukseni karppausta kohtaan heräsi kun ystävättäreni, joka on yhtä epäliikunnallinen kuin minäkin, laihdutti kahdessa vuodessa 40 kiloa vain jättämällä perunan ja viljatuotteet pois, ja alkamalla syödä täysrasvaisia maitotuotteita, monipuolisesti lihaa ja 0,5 – 1 kg kasviksia päivässä. Hän ei laskenut kaloreita missään vaiheessa, eikä alkuvaihetta lukuunottamatta enää hiilareitakaan. Hänen alkuvaiheen ruokapäiväkirjoistaan laskin itse että hänen syömisensä asettuivat automaattisesti noin 1800 kcal tuntumaan, vaikka hän ei mitenkään pyrkinyt rajoittamaan syömisiään – rasvainen ruoka tuo kylläisyyden tunteen helpommin, jolloin syöty ruokamäärä jaa automaattisesti pienemmäksi. Toinen sysäykseni karppauksen pariin oli rasvamaksadiagnoosini – ja kuten veriarvoistani näkyy, karppaus on jo nyt parantanut maksa-arvojani lyhyelläkin aikavälillä, seuraavan kerran olen menossa kontrollikokeisiin marraskuussa.

    Myönnän, että tekstissäsi hieman närkästytti se yleisolettamus siitä, että lihava ihminen ei liiku lainkaan, vaan jumittaa sohvalla ja käyttää valveillaoloaikansa joko syömiseen tai ruuan miettimiseen, mutta en puutu siihen sen enemmälti koska se on valitettavasti hyvinkin yleinen näkemys ei-lihavien ihmisten keskuudessa. Suosittelen ihan mielenkiinnosta lukemaan ruotsalaisen lääkärin Anders Eenfeldtin kirjoittaman teoksen “Ruokavallankumous” joka ei niinkään ole karppausopas, vaan valottaa lukijalle miksi lihavuus ja diabetes ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisten 30 vuoden aikana, verrattuna siihen että vielä 1900-luvun alkupuolella diabetes oli suhteellisen harvinainen sairaus. Kirja tarjoaa myös vastauksen siihen miksi hiilihydraattien rajoittaminen ylipäätään toimii niin terveys- kuin laihdutusmielessä ja mitä tuhoja runsaiden hiilihydraattimäärien jatkuva syöminen tekee elimistössämme. Kannattaa myös vierailla Karppikissan blogissa, joka on oiva esimerkki miten opiskelijabudjetilla kokataan makoisaa karppiystävällistä arkiruokaa. Ei arkiruuan tarvitse olla tylsää!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Twitter