Olen jo pidemmän aikaa seuraillut ihanan englantilaisen Georginan kirjoittamaa Fuller Figure Fuller Bust -blogia, joka seuraa (alusvaate)muotia nimenomaan isomman tytön näkökulmasta – blogisti itse on etuvarustukseltaan huimaa kokoa 75N (englantilainen koko 34 J) ja käyttää vaatekokoa 48, joka on melkein sama kuin omani (housuni ovat 46/48, yläosat vaativat rintarasvan takia vielä 50/52). Häviän Georginalle useammankin rinnanmitan, oma kokoni kun on ”vaatimattomat” 85H (englantilaisittain 38FF).

Ihana Georgina!

Ihana Georgina!

Olen fanittanut blogia erityisesti siksi, että se on julistanut positiivista minäkuvaa ja oikeutta pukeutua näyttävästi painosta huolimatta. Monilla ylipainoisilla naisilla tuntuu olevan se ajatus, että vain hoikilla on oikeus pukeutua näyttävästi, ja sen vuoksi moni ylipainoinen nainen piilottelee kilojaan oudoissa telttamaisissa vaatteissa luvaten itselleen ostavansa näyttäviä vaatteita vasta kun on saavuttanut tavoitepainonsa laihdutusurakan päätteeksi. Jos laihdutettavaa on kuitenkin paljon, kuten allekirjoittaneella noin 50 kiloa, sen laihduttamiseen voi kulua vuosi jos toinenkin (terveellisellä tavalla). Miksi minun pitäisi siis kulkea itseäni peitellen se aika kun laihdun – miksen voisi pukeutua näyttävästi vaikka joka päivä?

Viime päivinä Georgina on kuitenkin postaillut Facebook-sivuillaan melkoisesti ennen/jälkeen -kuvia naisista jotka ovat laihtuneet huiman määrän, ja kysellyt lukijoiltaan laihdutusvinkkejä. Tämä saa minut surulliseksi, sillä mielestäni neiti blogisti on upea, kurvikas nainen jonka ei ainakaan ulkonäön puolesta tarvitsisi laihtua yhtään! Teki mieleni kysyä FB-sivulla että mitä tapahtui positiivisen minäkuvan markkinoinnille, mutta sitä oli näemmä useampikin ehtinyt jo kyselemään. En ala kyseenalaistamaan kenenkään motiiveja laihtua, mutta jäin kuitenkin miettimään onko taustalla enemmänkin paineet kasvavasta julkisuudesta kuin todella itsestä kumpuava halu olla terveempi ja näyttää paremmalta.

Ympärilläni on paljon naisia joita kaikkia yhdistää jatkuva pakonomainen tarve laihtua – ja useimmilla se on epärealistinen toive saavuttaa joku maaginen luku jonka on viimeksi painanut rippileirillä, ja joka olisi 30+ vuotiaalle naiselle aivan liian alhainen. Monella tuntuu olevan myös outo käsitys että elämä muuttuisi jotenkin yhtäkkiä paremmaksi ”heti kun olen laiha”. Kuitenkin useimmilla olisi laihtumisenkin jälkeen yhä sama työ, sama asunto, sama puoliso, samat kaverit – laihtuminen ei ole tae mullistavasta elämänmuutoksesta. Toki, jos oma ulkomuoto on tähän mennessä ollut epätyydyttävä, se saattaa aikaansaada muutoksen jonka myötä sitten työ, kämppä ja kumppani menevät kaikki samalla vaihtoon, mutta tuo lienee esimerkki ääritapauksesta.

Omaa projektiani määrittävät enemmän verikokeiden tulokset kuin vaa’an lukema tai mittanauha, vaikka vaa’alla toki käynkin. Mielestäni laihduttamisen psykologiasta puhutaan ihan liian vähän, ja tiettyjen periaatteiden sisäistäminen voisi säästää monen laihduttajakandidaatin mielipahalta. Karppausfoorumilla aina välillä näkee postauksia joissa aloittaja kuvailee repsahtaneensa johonkin herkkuun ja sen jälkeen todenneensa että koska koko karppaus meni vituiksi tuon yhden repsahduksen takia, sen takia millään ei ole enää mitään väliä ja ihan sama vaikka mässäilisi kaikkea paskaa vaikka koko viikonlopun putkeen. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt, koska mielestäni laihdutuksen ei pitäisi olla kiinni itsekurista – on mahdollista opetella sellaiseen ruokavalioon jolla on hyvä olla, ja jolla silti paino tippuu. Jos laihdutus on pelkkää itsensä kiusaamista ja ajattelua tyyliin ”nyt mä en saa syödä tota ja tätä kun oon laihiksella”, onko ihme jos koko projekti menee metsään? Mitä enemmän jotain kieltää itseltään, sitä enemmän sitä pidemmän päälle tekee mieli.

Minun oli pirun vaikea luopua perunasta aloitettuani karppauksen, etenkin perunamuusista. Pääsin kuitenkin yli tuskastani kun useammankin yksinpuhelun aikana selitin itselleni mitä vahinkoa peruna tekee elimistössäni, varsinkin niissä määrissä missä tuppasin sitä ennen syömään. Minun on paljon helpompi perustella itselleni sokerista, viljasta ja perunasta luopuminen kun luen kirjoista ja netistä mitä tuhoa korkeahiilihydraattinen ruokavalio tekee elimistössä, verraten ihmisten omiin kertomuksiin kuinka he ovat onnistuneet vähähiilihydraattisella ruokavaliolla korjaamaan elimistölleen aiheuttamat vahingot, muun muuassa korkean verenpaineen, diabeteksen, rasvamaksan ja sappikivitaudin. Ne asiat mielessään ei tarvitse hirveästi miettiä että valitsenko kaupassa mukaani suklaavanukasta vai venäläistä jogurttia, maitosuklaata vai 86% suklaata.

Vielä vaateasiaan palatakseni – en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut muodista, mutta Suomen vaatekauppojen ”isojen tyttöjen” osastot (lähinnä otanta liikkeistä kuten H&M, Seppälä, Lindex ja KappAhl) ovat ala-arvoiset. Kyseisten ketjujen vaatetarjonta koon 46-56 naisille on nimenomaan sitä osastoa ”teltta” – ei mitään muotoleikkauksia, yleisin väri on musta, housuissa on kuminauhavyötärö ja kaikki materiaali tuntuu olevan jotain lötköä neulosta ettei se vaan vahingossakaan koskettaisi yhtään läskimakkaraa. Ko. liikkeistä olen viime aikoina ostanut vain farkkuja, ne kun kuluvat nopeiten koska reiteni hankaavat farkut rikki noin kolmessa kuukaudessa.

Alusvaatteeni ostan Bravissimolta ja BraStopista, koska se on sekä halvempaa että valikoima on parempi. Helsingissä isoja kokoja myy erikoisliikkeistä mm. Funky Lady, mutta en halua maksaa 100 euroa sellaisesta liivistä jonka voin saada netistä 30 punnalla. Lisäksi isoissa koossa (E+) tuntuu liikkeissä olevan sama värikato (mustaa, mustaa…), ja itse tykkään alusvaatteissa väreistä vaikka niitä ei kukaan muu näkisikään. Miestäkin lähinnä kiinnostaa saada ne mahdollisimman nopeasti pois päältäni…

Vaateostoksissani olen suosinut Euroopan sisällä Yours Clothingia (brittiläinen) ja rapakon takana One Stop Plusia. Tykkään muutenkin tilata enimmäkseen Yhdysvalloista koska tuolla läskien ihmemaassa on asiakkaitakin paljon enemmän ja täten tarjonta on laajempi, vaikka postikulut ja tullimaksut ovat joskus enemmän kuin itse tilaus, Suosikkimerkkejäni ovat muun muuassa IgigiKiyonna ja Jessica London. Kaikki jenkkiläiset nettikaupat eivät lähetä suoraan Suomeen, mutta silloin edelleenlähetyspalvelu kuten MyUS.com (oma suosikkini) tai Borderlinx ratkaisee tämänkin ongelman.

Vielä jos joku tietää mistä saa tilattua korkokenkiä leveällä lestillä, vaatetarpeeni olisi katettu. Lättäjalalle ei paljon naisellisia jalkineita tunnu löytyvän…

Lisää luettavaa:


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Twitter